Luhdanjoen valuma-alue

Luhdanjoen valuma-alue (vesistöaluetunnus 35.85) on Kanta-Hämeessä Hollolassa, Janakkalassa, Hausjärvellä ja Hämeenlinnassa sijaitseva Mommilanjärveen laskevan joen ja samalla Vanajan reitin valuma-alueessa sijaitseva toisen jakovaiheen valuma-alue. Sen pinta-ala on 84,09 neliökilometriä ja alueen järvisyys on 0,9 %. Vesistön valuma-alueen alarajana on Mommilanjärvi, jossa reitin vedet tulevat seuraavaksi Puujoen alueelle (35.82).[1][2][3][4]

Luhdanjoen valuma-alue kuuluu Kokemäenjoen vesistöön (vesistöaluetunnus 35) ja on Vanajan reitin valuma-alueen (35.8) kolmannen jakovaiheen viides osa-alue, joka valuma-alueen pienuuden vuoksi ei enää jaeta osa-alueisiin. Siihen kuuluu 8 järveä tai lampea, joiden pinta-ala on yli hehtaarin.[3][4]

Alla esiteltävässä alueen kuvauksessa on käytetty lähteinä Suomen ympäristökeskuksen viranomaistietoja ja Maanmittauslaitoksen karttapalvelua.[3][4]

Alueen kuvaus

Joen pääuoma

Luhdanjoki laskee Mommilanjärveen Hausjärven Hietoisessa. Perinkäänjärveen laskee pohjoisesta Kanalansillanoja ja jonka nimi on juuri ennen järveenlaskua Häntästenoja. Myös tätä ojaa voi pitää valuma-alueen pääuomana, joka jatkuu Perinkäänjärvestä alaspäin Arrankorpeen asti Lapinojan nimellä. Joen alajuoksua kutsutaan Luhdanjoeksi.[4]

Kanalansillanoja alkaa metsäisiltä soilta Kanalan ja Kataloisten kylien takana. Ojan kulku peltoaukeiden halki tapahtuu syviä ja suoraksi peruttuja johto-ojia myöten. Ojan nimi vaihtuu juuri pelloilla, jossa sitä kutsutaan Häntästenojaksi. Järvisuo on hyvin kosteaa ja sinne on voitu kaivaa ojaa vain rajoitetusti. Paikalla lienee ainemmin ollut Perinkäistenjärveäkin suurempi vesistö [5]. Perinkäistenjärvestä joki alkaa virtaamalla luoteeseen. Laaselassa Lapinjoki tekee puolen kierroksen mutkan ja alkaa virrata sitten kaakkoon päin. Laaselan mutkassa joesta tulee Hämeenlinnan ja Janakkalan rajajoki Arrankorvelle asti.[4]

Valuma-alue

Yläjuoksun merkittävin sivuhaara on Savioja, joka yhtyy Lapinjokeen Arrankorven laajan peltoaukean luoteispäähän. Se saa alkunsa Perinkäistenjärven itäpuolelta, jossa sijaitsevat peräkkäin Mustakatos ja Palojärvi. Ojitetulla Mustijärvensuolla olevat Taka-Mustijärvi ja Etu-Mustijärvi laskevat Palojärveen. Niiden eteläpuolella sijaitseva Savilammi laskee Savilammensuon kuivatusvesien mukana myös Palojärveen. Mustakatoksen kaakkoipuolella sijaitseva Kuiva Valkjärvi laskee Ajoksensuon kuivatusojien mukana Saviojan keskijuoksulle.[4]

Luhdanjokeen vasemmalta yhtyy Harasjärven laskuoja. Asukkaat ovat muokanneet laskuojaa ja sen varrella on paljon tekolampia.[4]

Koivukehän kylän länsipuolella sijaitsee pieni Valkjärvi, jolla ei ole merkitty karttaan laskuojaa. Eteläpuolella sijaitseva Ristisuo ja Suontausta ovat tiheästi ojitettua suomaata. Niiden laskuoja yhtyy Luhdanjokeen Hietoisessa lähellä joensuuta.[4]

Lähteet

  1. Luhdanjoen valuma-alue (Vanajan reitti) (35.85) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 18.2.2018.
  2. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  3. a b c Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 14.8.2017.
  4. a b c d e f g h Luhdanjoki (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 19.10.2019.
  5. Luhdanjoki (sijainti varjokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 19.10.2019.

Aiheesta muualla

  • JärviWiki: Luhdanjoen valuma-alue (35.85), viitattu 14.8.2017
Kokemäenjoen vesistö (35)

Kokemäenjoen alue (35.1) • Vanajaveden–Pyhäjärven alue (35.2) • Näsijärven–Ruoveden alue (35.3) • Ähtärin ja Pihlajaveden reittien valuma-alue (35.4) • Ikaalisten reitin valuma-alue (35.5) • Keuruun reitin valuma-alue (35.6) • Längelmäveden ja Hauhon reittien valuma-alue (35.7) • Vanajan reitin valuma-alue (35.8) • Loimijoen valuma-alue (35.9)

Rajautuvat vesistöt ja osa-alueet:

Loimijoen valuma-alue (35.9) • Vanajaveden-Pyhäjärven alue (35.2) • Längelmäveden ja Hauhon reittien valuma-alue (35.7) • Karjaanjoen vesistö (23) • Vantaa (21) • Mustijoen vesistö (19) • Kymijoen vesistö (14)

Hiidenjoen alue (35.81)
7 kohdetta
Hiidenjoen suualue (35.811) RaimalammiSälilammi • Likolammi • Ahilammi • Kernaalanjärvi • Liinalammi • AsikonmeriIlmusjärviRahitunlammi
Katinojan valuma-alue (35.812) (ei järviä)
Puujoen alue (35.82)
noin 40 kohdetta
Puujoen alaosan alue (35.821) Kolmilammit
Varunteen alue (35.822) KoiranvuolleHuvilammi • Lieslammi
Ansionjärven alue (35.823) AnsionjärviKivenpuulammi • Valkjärvi • Sampalampi • Joutsenlammi • Mommilanjärvi
Heinäjoen valuma-alue (35.824) Haukilammi • Harjunlammi • Kärmelammi • Sammaljärvi • Löyttylammi • Vehkalammi • Saukonlammi • Pahalammi • Taka-VenoKeski-VenoKiialan RajalammiMäyränlammi
Mallasjoen valuma-alue (35.825) Tervalammi • Kulmalammi • Löyttylammi • Mallinkaistenjärvi • Kylkiäinen • Mustavirta • Hyvä-Valkee • Häränsilmä • Paha-Valkee • Kahilammi • Rajalammi • Etu-Veno • Kakarilammi
Hausjoen valuma-alue (35.826) Majolammi
Rikiojan valuma-alue (35.827) (ei järviä)
Helijoen valuma-alue (35.828) Piirilammi
Punkanjoen valuma-alue (35.829) (ei järviä)
Teuronjoen valuma-alue (35.83)
noin 50 kohdetta
Teuronjoen alaosan alue (35.831) Merrasjärvi • Likolampi
Teuronjoen keskiosan alue (35.832) Iinijärvi • Anttilanjärvi • Suklammi • Valkjärvi • Ahvenainen • Pikku-Ahvenainen
Pääjärven alue (35.833) Pääjärvi • Iso-Lano • Leppälammi • Työjärvi • Kahtlammi
Pällinkäistenojan valuma-alue (35.834) Oriharonjärvi • Särkijärvi
Haarajoen valuma-alue (35.835) KuurikanjärviMatkari • Tevänti • Lahijärvi • Avijärvi • Ahvenjärvi • Oksjärvi • Kaarttanen • Kalliojärvi (Hämeenlinna, Iso-Evo) • Vennajärvi • Vähä Koukkujärvi • Iso Koukkujärvi • Paskojärvi
Mustajoen valuma-alue (35.836) Kuusjärvi • KämpjärviLikoset • Haukijärvi • Viipsjärvi • Ahvenisto • Möläkkä • Niemisjärvi • Alempi RajajärviRajajärvet • Ruuttanajärvi • Tervajärvi
Luhdanjoen valuma-alue (35.837) Palomaanjärvi • Vähäjärvi • Sairakkalanjärvi
Valkojan valuma-alue (35.838) Valkjärvi • HähkäjärviSirkkojärvi
Sääjärvenojan valuma-alue (35.84)
noin 10 kohdetta
NautalammiLussilammi • Lastujärvi • Sääjärvi • KäkilammiHanhiliko • Kesijärvi • Leppälammi • Isojärvi • Saloistenjärvi
Luhdanjoen valuma-alue (35.85)
noin 10 kohdetta
Valkjärvi • HarasjärviMustakatos • Palojärvi • Savilammi • Taka-MustijärviEtu-MustijärviPerinkäänjärvi
Pätilänjoen valuma-alue (35.86)
noin 10 kohdetta
Pätilänjoen alaosan alue (35.861) Kalliojärvi
Karinjoen valuma-alue (35.862) Etu-TuohijärviTaka-TuohijärviRiikosten ValkjärviRantostenjärviPakkaselanjärviAhvenaistenjärvi
Laihajoen valuma-alue (35.863) Iso-Väihi
Tervajoen valuma-alue (35.87)
noin 20 kohdetta
Tervajoen alaosan alue (35.871) (ei järviä)
Alasjärven alue (35.872) Alasjärvi • Sokslammi
Kesijärven alue (35.873) KesijärviHyvälammiHuhkajanlammi
Loppijärven valuma-alue (35.874) LoppijärviErävisjärvi • Särkijärvi • Mustalammi • Kalevanlammi • Kalaton • TyräjäRuohostenlammiPäättiäislammi
Pihtojan valuma-alue (35.875) Ali-HeinijärviYli-HeinijärviRaikkuanlammi • Hanhilammi
Ojajoen valuma-alue (35.876) Ojajärvi • Leipijärvi • Keravalammit
Hyvikkälänjoen valuma-alue (35.88)
noin 130 kohdetta
Hyvikkälänjoen alaosan alue (35.881) (ei järviä)
Haapajärven alue (35.882) Haapajärvi • Kahilammi • Valkealammi • Rehakka • Mustalammi • Nielulammi • Valkealammi • Huistilammi • Joutjärvi
Renkajoen alaosan alue (35.883) Kiikkara • Kakarilammi • Hanhilammi • Leipomenlammit • Rapalammi
Renkajoen keskiosan alue (35.884) NenyenlammiVaimaroinen • Kyynäröinen • Suolikkojärvi • Keskilammi • Takalammi • Kakarilammi • Raitalammi • Likolammi • Kirkkojärvi • Korpilammi • Kilpilammi • Alijärvi • Ylijärvi • Pieru • Naarajärvi • Mustalammi • Myllyjärvi • Kortejärvi • Saikko • Matokoski • Tammilammi • Paskolammi • Rapalammi • Miekolammi • Vahteristo • Niittylammi
Renkajoen yläosan valuma-alue (35.885) RenkajokiRenkajärvi • Tuomisto • Veittijärvi • Väärälammi • Valkealammi • Pikku ValkealammiTunturilampi • Onkilammi • Pitkälammi • Kynnösjärvi • Hepolammi • Matolammi • Väärälammi • SärölammitKautiolammi
Kaartjoen alaosan alue (35.886) Valajärvi • Alimmainen • Sammakkolammi • Keskimmäinen • Löyttynen • Mustalammi • Ranninjärvi • Kalaton • PaloniitunjärviVattianlammi • Likolammi • Kaakkolammi • Valkealammi • Ylimmäislammi • Kalliolammi • Lairo • Kyynäröinen • Torho • Iso-Lukkari • VahteristonlammitKurtlammiKaartlammiUkkoslammiTuristo • Leppälammi • Lahnalammi • Korvenalustanjärvi
Kaartjärven valuma-alue (35.887) KaartjärviAvauslammit • Sarvilammi • ParkuvaSiltastenlammi • Alimmainen • Taipaleenjärvi • Ali-MyllyTourijärviYli-MyllyIso-MelkutinKinturinlammi • Pitkälammi • Valkeatlammit • Vähä-Melkutin • Rajalammi • Tammelan KaitajärviPikku-Kaita • Saarijärvi • Vähä-Saarijärvi • Kaakkolammi • Vääriä • Kilpilammi • Myllyjärvi • Heinunlammi • Laihanen • Viiveri • Särkijärvi • Iso-Pomppu • Pikku Särkijärvi • Kaita • Honkalammi • Mälkiä • Salmijärvi • KyläntaustanjärvetKalattomanlammitSonnilammi
Heinäjoen valuma-alue (35.888) (ei järviä)
Ruokojoen valuma-alue (35.889) MetsäläinenPursunjärvi • Ruokojärvi • RaidonjärviLeskijärvi • Sotkalammi • Haaralammi • Tuiskulammi • Valkealammi • Mustalammi • Karhulammi
Räikälänjoen valuma-alue (35.89)
noin 30 kohdetta
Räikälänjoen alaosan alue (35.891) KuotolanjärviViralanjärviLähdelammi • Kuuslammi • Koskenjoki • Suojärvi
Alajärven alue (35.892) Pikku-MunakasIso-Munakas • Kaakkolammi • Alajärvi • Pyyttämö • Vesajärvi • SuvitiellinenTömäjärvi • Hepolammi • Omettalammi • Mustalammi
Alajoen valuma-alue (35.893) Verilammi • Takajärvi • Vinjalammi • Ahvenlammi • Mustalammi • Ruokalammi • Kirppulammi • Hautalammi • Iso RastaslammiEmälammiIso KilpilammiPikku Kilpilammi • Löyttylammi • Väärälammi • Ahvenlammi • Luokkalammi • Tyvilammi