Luettelo alueosuuskaupoista
Tämä luettelo kattaa S-ryhmän alueosuuskaupat.
Suomessa toimi 23 alueosuuskauppaa vuonna 1994. Fuusioiden jälkeen niitä oli vuonna 2019 jäljellä 19. Alueosuuskauppojen lisäksi toimi pienempiä paikallisosuuskauppoja.
Vuoden 1994 jälkeen fuusioissa perustetut alueosuuskaupat on korostettu vihreällä. Toimintansa fuusioiden kautta lopettaneet alueosuuskaupat on merkitty harmaalla.
Muutamista 2000-luvulla tehdyistä kuntaliitoksista huolimatta osuuskaupparajat eivät ole juuri muuttuneet, mikä on johtanut siihen, että muutamassa kunnassa voi olla kahdenkin eri osuuskaupan toimipaikkoja.
Alueosuuskauppa | Kotipaikka | Toimialue | Huomautus |
---|---|---|---|
Andelslaget Varuboden | Kirkkonummi | Hanko, Inkoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Raasepori, Sipoo ja Siuntio | Perustettu 1921. Yhdistynyt Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslagiin 1.7.2011. |
Etelä-Karjalan Osuuskauppa (Eekoo) | Lappeenranta | Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari, Mikkelistä entisen Suomenniemen alue ja Savonlinnasta entisen Punkaharjun alue | Aiemmin Maalaisten Osuuskauppa 1907–1922 ja Osuusliike Yhtymä 1922–1984. |
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa (Eepee) | Seinäjoki | Alajärvi, Alavus, Ilmajoki, Isojoki, Karijoki, Kaskinen, Kauhajoki, Kauhava, Kristiinankaupunki, Kuortane, Kurikka, Lapua, Närpiö, Seinäjoki, Soini, Teuva, Vimpeli ja Ähtäri | Syntynyt 7.4.1984 seitsemän paikallisosuuskaupan yhdistyessä. |
Helsingin Osuuskauppa | Helsinki | Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Tuusula ja Vantaa | Perustettu 1919. Toiminta yhdistynyt Osuusliike Elannon toimintojen kanssa Helsingin Osuuskauppa Elannoksi 1.1.2004. |
Helsingin Osuuskauppa Elanto (HOK-Elanto) | Helsinki | Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Tuusula ja Vantaa | Syntynyt 1.1.2004 Helsingin Osuuskaupan ja Osuusliike Elannon toimintojen yhdistyessä. |
Jukolan Osuuskauppa | Nurmes | Lakkautushetkellä Juuka, Nurmes, Rautavaara ja Valtimo | Perustettu 1909. Yhdistynyt 1984 Juuan Osuuskaupan kanssa. Yhdistynyt Pohjois-Karjalan Osuuskauppaan 1.9.2019. |
Koillismaan Osuuskauppa | Kuusamo | Kemijärvi, Kuusamo, Pelkosenniemi, Posio, Salla, Savukoski ja Taivalkoski | Syntynyt 1.1.1985 Kuusamon, Taivalkosken ja Koilliskuntain osuuskauppojen yhdistyessä. |
Kymen Seudun Osuuskauppa (KSO) | Hamina | Hamina, Iitti, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti | Syntynyt 1.1.2013 Osuuskauppa Ympyrän ja Osuuskauppa Ympäristön yhdistyessä. |
Osuuskauppa Arina | Oulu | Enontekiö, Hailuoto, Ii, Inari, Kemi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Liminka, Lumijoki, Muhos, Muonio, Oulu, Pello, Pudasjärvi, Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Ranua, Rovaniemi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Tervola, Tornio, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala ja Ylitornio | Perustettu 25.2.1917. Yhdistynyt 1990 Lapissa toimineen Pohjois-Suomen Osuuskaupan kanssa. |
Osuuskauppa Hämeenmaa | Lahti | Asikkala, Forssa, Hartola, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Hollola, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Kärkölä, Lahti, Loppi, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki, Riihimäki, Sysmä, Tammela ja Ypäjä | Syntynyt 1.1.1993 Etelä-Hämeen Osuuskaupan ja Päijät-Hämeen Osuuskaupan yhdistyessä. |
Osuuskauppa Keskimaa | Jyväskylä | Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä (lukuun ottamatta entisestä Längelmäestä liitettyä aluetta), Kannonkoski, Kangasniemi, Karstula, Keuruu, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski | Perustettu 1915 nimellä Jyväskylän Osuuskauppa. Vuonna 1928 nimeksi Osuusliike Keskimaa. Nykyinen nimi käyttöön alun perin 1983. Vuosina 2002–2013 Keskimaa Osk. |
Osuuskauppa Keula | Rauma | Eura, Eurajoki (lukuun ottamatta entisen Luvian aluetta), Laitila, Pyhäranta, Rauma ja Säkylä (lukuun ottamatta entisen Köyliön aluetta) | Syntynyt 1966, kun Eurajoen, Hinnerjoen ja Lapin osuuskaupat sulautuivat Rauman Osuuskauppaan. |
Osuuskauppa KPO | Kokkola | Alavieska, Evijärvi, Haapajärvi, Haapavesi, Halsua, Isokyrö, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kinnula, Kokkola, Korsnäs, Kruunupyy, Kärsämäki, Laihia, Lappajärvi, Lestijärvi, Luoto, Maalahti, Merijärvi, Mustasaari, Nivala, Oulainen, Pedersören kunta, Perho, Pietarsaari, Reisjärvi, Sievi, Toholampi, Uusikaarlepyy, Vaasa, Veteli, Vöyri ja Ylivieska | Suomen ensimmäinen alueosuuskauppa, perustettu 1905. Yhdistynyt vuonna 1991 Osuuskauppa Waasko Handelslagin ja vuonna 1992 osuuskauppojen Lokki ja Jokiseutu kanssa. Vuoteen 1997 Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa. |
Osuuskauppa Maakunta | Kajaani | Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi | Perustettu 1917. |
Osuuskauppa Osla Handelslag | Porvoo | Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Pornainen, Porvoo ja Pukkila | Syntynyt 1968 Östra Nylands Handelslagin, Tolkis Andelshandelin ja Pellinge Handelslagin yhdistyessä. Yhdistynyt Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslagiin 1.7.2011. |
Osuuskauppa PeeÄssä | Kuopio | Heinävesi, Iisalmi, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Pyhäjärvi, Rautalampi, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto ja Vieremä | Syntynyt 1991 Kuopion Osuuskaupan ja Ylä-Savossa toimineen Koljonvirran Osuuskaupan yhdistyessä. |
Osuuskauppa Seutu | Lohja | Lakkautushetkellä Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula, Sammatti ja Vihti | Perustettu 1926 nimellä Lohjan Seudun Osuusliike. Yhdistynyt Suur-Seudun Osuuskauppaan 1.1.2004. |
Osuuskauppa Suur-Savo | Mikkeli | Enonkoski, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Mikkeli (lukuun ottamatta entisen Suomenniemen aluetta), Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna (lukuun ottamatta entisen Punkaharjun aluetta) ja Sulkava | Perustettu 8.5.1916 nimellä Mikkelin Osuuskauppa. Nykyinen nimi käyttöön 1952. |
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag (VBO) | Kirkkonummi | Askola, Hanko, Inkoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Lapinjärvi, Loviisa, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Sipoo ja Siuntio Varuboden på Åland: Brändö, Eckerö, Finström, Föglö, Geta, Hammarland, Jomala, Kumlinge, Kökar, Lemland, Lumparland, Maarianhamina, Saltvik, Sottunga, Sund ja Vårdö | Syntynyt 1.7.2011 Oslan ja Varubodenin yhdistyessä. |
Osuuskauppa Ympyrä | Hamina | Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti | Perustettu 1914. Yhdistynyt Kymen Seudun Osuuskauppaan 2013. |
Osuuskauppa Ympäristö | Kouvola | Iitti ja Kouvola | Perustettu 1921. Yhdistynyt Kymen Seudun Osuuskauppaan 2013. |
Pirkanmaan Osuuskauppa | Tampere | Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Jämijärvi, Kangasala, Karvia, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (lukuun ottamatta entisten Kiikoisten ja Äetsän alueita), Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi sekä Jämsästä entiseen Längelmäkeen kuulunut alue | Syntynyt 1.7.1984 yhdeksän paikallisosuuskaupan yhdistyessä. |
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) | Joensuu | Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rautavaara, Rääkkylä ja Tohmajärvi | Perustettu 2.5.1919 nimellä Pohjois-Karjalan Osuusliike. Yhdistynyt 1991 Keski-Karjalan Osuuskaupan ja 2019 Jukolan Osuuskaupan kanssa. |
Salon Seudun Osuuskauppa | Salo | Lakkautushetkellä Dragsfjärd, Halikko, Kemiö, Kiikala, Kisko, Koski Tl, Kuusjoki, Marttila, Muurla, Perniö, Pertteli, Salo, Somero, Suomusjärvi, Särkisalo ja Västanfjärd | Perustettu 1915. Yhdistynyt Suur-Seudun Osuuskauppaan 1.1.2004. |
Satakunnan Osuuskauppa | Pori | Harjavalta, Huittinen, Kankaanpää, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Punkalaidun, Siikainen ja Ulvila, Eurajoelta entisen Luvian alue, Sastamalasta entisten Kiikoisten ja Äetsän alueet sekä Säkylästä entisen Köyliön alue | Perustettu 27.4.1917. |
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Salo | Karkkila, Kemiönsaari, Koski Tl, Lohja, Marttila, Salo, Somero ja Vihti | Syntynyt 1.1.2004 Osuuskauppa Seudun ja Salon Seudun Osuuskaupan yhdistyessä. |
Turun Osuuskauppa (TOK) | Turku | Aura, Kaarina, Kustavi, Lieto, Loimaa, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Oripää, Paimio, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Sauvo, Taivassalo, Turku, Uusikaupunki ja Vehmaa | Perustettu 1901 nimellä Vähäväkisten Osuusliike. |
Lähteet
- Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, SOK-yhtymä: Toimintakertomus 1994 (Arkistoitu – Internet Archive)