Jukka Lehtosaari

Jukka Lehtosaari
Jukka Lehtosaari 1930-luvulla.
Kansanedustaja
4.4.1917–25.9.1918
Ryhmä/puolue	SDP
Vaalipiiri	Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt	15. tammikuuta 1889 Kärkölä
Kuollut	2. syyskuuta 1939 (50 vuotta) Permin alue
Ammatti	asemamies, luennoitsija
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Johan Arndt (Jukka) Lehtosaari (synt. Forsman, 15. tammikuuta 1889 Kärkölä – 2. syyskuuta 1939 Permin alue) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1917–1918.^[1] Lehtosaari pakeni sisällissodan jälkeen Neuvosto-Venäjälle, jossa hän oli perustamassa Suomen Kommunistista Puoluetta. Suomeen palattuaan Lehtosaari sai pitkän vankilatuomion, mutta hänet armahdettiin 1926 tapahtuneen vankien vaihdon yhteydessä. Lehtosaari siirtyi takaisin Neuvostoliittoon, jossa hänestä tuli yksi SKP:n johtohahmoista.^[2] Otto Wille Kuusisen uskollisiin kannattajiin lukeutunut Lehtosaari edusti puolueen uutta Lenin-koulussa oppinsa saanutta älymystöä.^[3] Myöhemmin hän vastasi SKP:n sisäisistä puhdistuksista ja toimi viimeisenä puolueen maanalaisen kauden puheenjohtajana 1937–1938. Lehtosaari joutui lopulta itse Stalinin vainojen uhriksi ja kuoli vankileirillä.^[2]

Kärkölän Hähkäniemessä syntyneen Jukka Lehtosaaren vanhemmat olivat ratavartija Arndt Forsman (1864-1939) ja Vilhelmiina Frodig (s. 1861). Hän työskenteli asemamiehenä Utin rautatieasemalla ja kuului Suomen Rautatieläisten Liiton Kouvolan piirin johtokuntaan. Vuodesta 1912 lähtien Lehtosaari toimi myös SDP:n Uudenmaan läänin vaalipiirin matkapuhujana. Vuoden 1916 eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi.^[2][4][5]

Sisällissodan aikana Lehtosaari työskenteli kansanvaltuuskunnan palveluksessa sihteerinä, maatalousosaston esittelijänä ja Metsähallituksen valvojana. Sodan loppuvaiheessa hän vastasi punapakolaisten huollosta Viipurissa ja pakeni lopulta Venäjälle valkoisten hyökätessä.^[2][6] Pietarissa Lehtosaaresta nimitettiin kaupunkiin hakeutuneiden punapakolaisten asioita hoitaneen komitean jäseneksi.^[7] Syksyllä 1918 hän osallistui Moskovassa pidettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen.^[8]

Kesäkuussa 1919 SKP:n keskuskomitea lähetti Lehtosaaren ja Otto-Wille Kuusisen salaisiin puoluetehtäviin Helsinkiin. Etsivä keskuspoliisi pääsi nopeasti Lehtosaaren jäljille ja hänet pidätettiin jo heinäkuun alussa.^[2][8] Kuulusteluissa Lehtosaari väitti saapuneensa maahan jo kevällä paettuaan Venäjän sekasortoista tilannetta ja piileskelleensä parin kuukauden ajan eri puolilla Savoa.^[6] Elokuussa valtiorikosoikeus tuomitsi Lehtosaaren 12 vuodeksi kuritushuoneeseen hänen sisällissodan aikaisesta toiminnastaan sekä osallistumisesta syksyllä 1917 julkaistun Me vaadimme -julistuksen laatimiseen.^[9] Valtiorikosylioikeudessa tuomio aleni kahdeksaan vuoteen.^[10]

Hieman myöhemmin Lehtosaari sai kaksi kuukautta vankeutta lahjonnasta.^[11] Syyttäjän mukaan Lehtosaari oli antanut kuulustelijoilleen suuren rahasumman, jotta hänet päästettäisiin karkaamaan. Lehtosaari taas väitti luovuttaneensa rahat EK:n etsivien pahoinpideltyä häntä.^[12] Sellitoveri Ivar Lassy vahvisti väitteen pahoinpitelystä^[13] ja lääkärit löysivät siihen viittaavia merkkejä. Varotoimena Lehtosaari oli siirretty EK:n Ratakadun pidätyssellistä Helsingin lääninvankilaan.^[14] Pahoinpitelyä puitiin oikeudessa, mutta asia ei johtanut toimenpiteisiin vaikka Lehtosaari valitti myös oikeuskanslerille.^[15][16][17] Tapauksen käsittelyn aikana lehdistössä esiintyi jopa huhuja Lehtosaaren kuolemasta vankilassa.^[18] Uutisten levittyä Iso-Britanniaan saakka Ulkoministeriö ilmoitti käynnistävänsä puolueettoman selvityksen, koska asian arveltiin vaikuttavan Suomen hakeman valuuttalainan käsittelyyn.^[19]

Huhtikuussa 1921 Lehtosaari sai 14 vuoden kuritushuonetuomion maanpetoksesta ja valtiopetoksesta toiminnastaan kielletyssä SKP:ssa.^[20][21] Tammisaaren pakkotyölaitoksessa istunut Lehtosaari vapautettiin kesäkuussa 1926 Suomen ja Neuvostoliiton suorittaman vankien vaihdon yhteydessä. Armahduksen ehtona oli luopuminen Suomen kansalaisuudesta ja muutto Neuvostoliittoon.^[22]

Lehtosaari opiskeli aluksi Moskovan Lenin-koulun saksankielisellä osastolla 1926–1928, minkä jälkeen hän työskenteli opettajana Leningradissa Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopiston suomalaisella osastolla. Vuonna 1930 Lehtosaari siirtyi Lenin-kouluun perustetun suomalaisen osaston työväenliikkeen historian ja historiallisen materialismin opettajaksi. Vuodesta 1934 lähtien hän toimi suomalaisen osaston johtajana.^[23]

Lenin-koulun myötä Lehtosaaresta tuli SKP:n Moskovassa toimineen sisäpiirin jäsen. Hän vastasi muun muassa 1930-luvun alussa käynnistyneistä puolueen sisäisistä puhdistuksista.^[2] Puheenjohtaja Kullervo Mannerin syrjäyttämisen jälkeen Lehtosaari nousi 1933 SKP:n ulkomaanbyroon johtoon, jossa hän huolehti Ville Ojasen kanssa oikeaoppisuudesta ja aattelisesta valmennuksesta.^[24] Keväällä 1936 Lehtosaari määrättiin Neuvosto-Karjalaan tarkastamaan puolueen jäseniä yhdessä VKP(b):n ja NKVD:n edustajien kanssa.^[25] Kesäkuussa SKP:n keskuskomitea yritti lähettää Lehtosaaren ja Hannes Mäkisen puoluetyöhön Tukholmaan, mutta luottamuspulaan vedoten matkustuslupaa ei myönnetty.^[26] Vuonna 1937 Lehtosaari nimitettiin SKP:n puheenjohtajaksi Mäkisen seuraajana.^[23]

Karjalasta käynnistyneet puhdistukset levisivät pian myös SKP:n johtoon Moskovassa.^[27] Lehtosaari pidätettiin lopulta tammikuussa 1938 Leonid Zakovskin käskystä, minkä jälkeen Otto-Wille Kuusinen yritti vielä puhua hänen puolestaan NKVD:n johtajalle Nikolai Ježoville.^[28] Pidätys oli raskas isku SKP:lle, sillä se lamaannutti puolueen toiminnan Moskovassa lähes kokonaan.^[29] Lehtosaari sai viiden vuoden vankeustuomion,^[2] jonka pääasiallisena perusteena oli, että hänen puolisonsa veli oli teloitettu vakoilijana ja sisar oli parhaillaan pidätettynä samasta syystä. Lehtosaaren syntilistaan laskettiin myös hänen lavertelunsa Turun hovioikeudelle vuonna 1921.^[30] Lehtosaari kuoli syyskuussa 1939 vankileirillä Permin alueella. Kuusinen totesi myöhemmin hänen tuomitsemisensa olleen erehdys.^[2]

Jukka Lehtosaaren puoliso oli pietarinsuomalainen Elsa Utriainen, jonka kanssa hän eli neuvostoavioliitossa vuodesta 1930 lähtien. Perheeseen kuului Utriaisen tytär edellisestä liitosta. Elsa Utriainen työskenteli muun muassa Lenin-koulun suomalaisen osaston sihteerinä sekä Kominternin puolalais-balttilaisella osastolla.^[31] Hänen veljensä Armas Utriainen (1895–1933) oli vakoojana teloitettu punaupseeri ja sisar Linda (1908–1938) teloitettiin myös vakoojana.^[32]

• Lehtosaari, Jukka (toim.): Punakaarti rintamalla : luokkasodan muistoja. Leningrad: Kirja, 1929. Työväenliikkeen kirjasto (PDF).
• Engels, Friedrich; Duncker, Hermann (toim.): Ludvig Feuerbach ja klassillisen filosofian loppu. Suomentanut Jukka Lehtosaari. Leningrad: Kirja, 1930.
• Lehtosaari, Jukka (toim.): Suomen Kommunistinen Puolue : puoluekokousten, konferenssien ja Keskuskomitean plenumien päätöksiä. 1. kokoelma. Leningrad: Kirja, 1935.
• Tuominen, Arvo; Mäkinen, Hannes; Lehtosaari, Jukka (toim.): Suomen Kommunistisen Puolueen delegatsion Kominternin VII maailmankongressissa esittämät lausunnot : Suomen Kommunistinen Puolue taistelussa laajan yhteisrintaman luomiseksi fasismia ja sodanvaaraa vastaan proletaarisen vallankumouksen puolesta. Petroskoi: Kirja, 1935.

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset ISNI Kansalliset Suomi (KANTO) Henkilöt Kansallisbiografia Eduskunta Uppslagsverket Finland Biografiasampo