Vuosangan ampuma-alue

Vuosangan ampuma-alue (Vuosangan ampuma- ja harjoitusalue[1]) on yksi neljästä maavoimien pääampumaharjoitusalueesta. Se sijaitsee Kuhmossa. Valtion maa- ja vesialueita hallinnoiva Metsähallitus on vuokrannut alueen Puolustusvoimille ampuma- ja harjoitusalueeksi.

Siellä harjoittelee pääsääntöisesti lähin varuskunta, Kainuun Prikaati, mutta aluetta käyttävät myös useat muut maavoimien joukko-osastot Maanpuolustuskorkeakoulu, Maasotakoulu, Jääkäriprikaati ja Kainuun rajavartiosto sekä vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen keskittynyt Maanpuolustuskoulutusyhdistys.

Vuosangan ampuma-alue on vuosittain käytössä noin 160 vuorokautta. Alueen pinta-ala vuonna 2020 on 17 737 hehtaaria.[2]. Maalialueen laajuudeksi on ilmoitettu 3 374 hehtaaria.

Vuosangassa harjoitellaan taistelua ja ampumista jalkaväen, panssarintorjunnan, kranaatinheittimistön, tykistön ja ilmatorjunnan aseilla ja asejärjestelmillä sekä harjoitellaan räjäytystoimintaa. Käytössä on lähes kaikki Puolustusvoimien ajoneuvot, muun muassa telakuorma-autot sekä erilaiset panssari- ja pyöräajoneuvot.

Ampuma- ja harjoitusalueella on siviileillä vapaa kulkuoikeus vain silloin, kun kovapanosammuntoja ei ole eikä aluetta käytetä joukkojen ryhmitysalueena. Jos aluetta käytetään ryhmitysalueena ammunta-ajan ulkopuolella, siviilien (esim. metsästäjät) liikkuminen on sallittua teiden suunnassa.[3]

Metsähallitus toteuttaa harjoitusalueella Puolustusvoimien tilaamat metsänkäsittelyt, jotka suunnitellaan yhdessä. Maalialueella tehtävistä töistä ei tehdä metsänkäyttöilmoitusta, koska niitä eivät koske metsälaki tai metsäserfifiointi.

Koko ampuma-alue on merkitty maastoon puihin maalatuin keltaisin merkinnöin ja tiestön varteen asetetuin kieltotauluin. Maalialue on merkitty maastoon punaisilla maalimerkinnöillä joko puihin tai erillisiin rajapaaluihin.

Lähteet

  1. Kadettien Vuosangan ampumaharjoitus alkoi. Maanpuolustuskorkeakoulun tiedote 9.1.2017.
  2. https://maavoimat.fi/-/vuosangan-harjoitusalueen-laajennus-otettiin-kayttoon
  3. Maavoimien harjoitustoiminta.

Aiheesta muualla

  • Metsähallitus: Kainuun prikaatin harjoitus- ja ampuma-alue laajenee Kuhmossa[vanhentunut linkki], 25.1.2000
  • Kuhmon VPK: vuoden 2005 toiminta (Arkistoitu – Internet Archive) ("Vuosanka" ja "Vuosangantie")
  • Verkkouutiset: Ampumaharjoitusten vaaratilanne aiheutui harvinaisesta kimpoamisesta[vanhentunut linkki], 21.9.2006


Suomen suuret ampuma-alueet

Lohtajan ampuma-alue (ilmatorjuntajoukot) | Niinisalon Pohjankangas (kenttätykistö) | Pahkajärvi (jalkaväki) | Rovajärvi (kenttätykistö) | Säkylä (jalkaväki) | Syndalen (jalkaväki) | Vuosanka (jalkaväki)