Tiina Taavitsainen

Tiina Tuulikki Taavitsainen (s. 19. joulukuuta 1985 Helsinki) on suomalainen seiväshyppääjä ja voimistelija. Hän edusti yleisurheilussa Helsingin Kisa-Veikkoja ja häntä valmensi vuoteen 2006 Rauli Pudas, vuosina 2006–2008 Risto Koskinen ja vuodesta 2009 Vesa Rantanen. Voimistelussa hän edusti Suomen Taitovoimisteluklubia.

Taavitsainen voitti telinevoimistelun hypyissä Suomen-mestaruuden vuosina 1998–2003.[1]

Taavitsainen kilpaili seiväshypyssä ensimmäisen kerran vuonna 2005 19-vuotiaana. Hän on saavuttanut yleisurheilussa kuusi aikuisten SM-mitalia. 17. helmikuuta 2007 hän oli seiväshypyn kolmas sisäratojen SM-kisoissa tuloksella 375 cm. 14. kesäkuuta 2008 hän oli mukana 4 × 100 metrin viestissä ajalla 47,56 s hopealle juosseessa HK-V:n viestijoukkueessa. Kalevan kisoissa 2011 hän sijoittui seiväshypyssä toiseksi ja 2009 kolmanneksi sekä sisäratojen SM-kilpailuissa 2010 ja 2011 toiseksi.

Hänen seiväsennätyksensä on 420 cm, jonka hän hyppäsi Somerolla 29. kesäkuuta 2008. Ennätyksellään hän sijoittuu Suomen kaikkien aikojen tilastossa yhdeksänneksi (tilanne kesäkuussa 2019)[2]. Hallissa hänen ennätyksensä on Jyväskylässä 1. maaliskuuta 2008 hypätty 414 cm.

Aikuisten SM-mitalit yleisurheilussa

  • Ulkoradoilla
    • Hopeaa 2008 (4 × 100 m 47,56)
    • Hopeaa 2011 (seiväshyppy 382 cm)
    • Pronssia 2009 (seiväshyppy 400 cm)
  • Sisäradoilla
    • Hopeaa 2010 (Seiväs 388)
    • Hopeaa 2011 (Seiväs 390)
    • Pronssia 2007 (Seiväs 375)

Henkilökohtaiset ennätykset

  • Ulkoradoilla
    • Seiväs 420 (Somero 29.6.2008)
  • Sisäradoilla
    • Seiväs 414 (Jyväskylä 1.3.2008)

Lähteet

  • Tiina Taavitsainen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).

Viitteet

  1. Naisten telinevoimistelun suomenmestarit vuodesta 1970 alkaen (Arkistoitu – Internet Archive) (xlsx). Suomen Voimisteluliitto. Viitattu 22.10.2016.
  2. http://www.apulanta.fi/matti/yu/suomi.html#Seivas_naiset
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics