Shahi Zinda

Shahi Zinda Samarkandissa.

Shahi Zinda (uzb. Shohizinda, pers. ‏شاه زنده‎) on nekropoli Samarkandissa, Uzbekistanissa. Se on osa UNESCO:n Samarkandin maailmanperintökohdetta.[1]

Historia

Shahi Zindassa on mausoleumeja ja rituaalirakennuksia kahdeksan vuosisadan ajalta, 1000-luvulta 1800-luvulla. Rakennuskokonaisuuteen kuuluu yli kaksikymmentä rakennusta, joista merkittävimmät ovat Timuridien dynastian ajalta 1300-1400-luvulta.

Nimi Shahi Zinda ("Elävä kuningas") viittaa legendaan, jonka mukaan Muhammadin serkku Kusam ibn Abbas on haudattu tänne. Hän osallistui Arabien valloitusretkiin Keski-Aasiassa ja kuoli Samarkandissa vuonna 677. Legendan mukaan uskottomat mestasivat hänet, mutta hän nousi, otti päänsä ja laskeutui maan alle, missä hän elää yhä.[2][3]

Näkymä nekropolin alueelta.

Nekropoli muodostuu kolmesta rakennusryhmästä, joita yhdistävät neljään suuntaan holvatut porttirakennukset, chartaqit. Varhaisimmat rakennelmat ovat peräisin 1000-1100-luvuilta, ja niistä on jäljellä lähinnä perustukset ja joitain hautakiviä. Suurin osa rakennuksista on peräisin 1300-1400-luvuilta. Myöhemmät rakennelmat ovat vähämerkityksellisiä eivätkä ole vaikuttaneet alueen ulkomuotoon merkittävästi.

Pohjoisimpaan rakennusryhmään kuuluu 1000-luvulta peräisin oleva Kusam ibn Abbasin mausoleumi ja ympäröiviä rakennuksia, mm. moskeija 1400-luvulta[2]; Khodja-Akhmadin mausoleumi 1340-luvulta ja niinkutsuttu vuoden 1361 mausoleumi; ja länsipuolella Timur Lenkin vaimon Tuman Agan mukaan nimetty rakennusryhmä.

Keskimmäinen ryhmmä on 1300-luvun lopulta ja 1400-luvun alkupuolelta. Siellä on Timurin sukulaisten sekä merkittävien uskonnollisten ja sotilasjohtajien mausoleumeja ja muistorakennuksia. Ryhmän länsiosassa on Timurin sisarentyttären Shadi Mulk Agan mausoleumi, johon on haudattu myös hänen äitinsä Turkan Aga, Timurin vanhempi sisar.[4] Sitä vastapäätä on toisen Timurin sisaren, Shirin Bika Agan, mausoleumi.[5] ja tämän vieressä kupolikattoinen kahdeksankulmainen hautarakennus 1400-luvun alkupuolelta.[6]

Eteläisen rakennusryhmän huomattavin rakennus on kaksikupolinen mausoleumi 1430-luvulta. Sen rakennutti Timurin tieteitä suosinut pojanpoika Ulugh Beg matemaatikon ja tähtitieteilijän Qadi Zada al-Rumin muistoksi. Myös Shahi Zindan pääsisäänkäynti on Ulugh Begin samaan aikaan rakennuttama.[3]

Kuten monet muut Samarkandin rakennukset ja muistomerkit, Shahi Zindan mausoleumit olivat rapistuneet pahoin 1900-luvulle tultaessa. Niitä alettiin restauroida neuvostoaikana 1900-luvun puolivälin jälkeen, ja restaurointi (sekä suoranainen jälleenrakennus) edistyi nopeasti Neuvostoliiton hajottua itsenäisen Uzbekistanin ensimmäisen presidentin Islom Karimovin valtakaudella.

Kuvia

  • Khodja-Akhmadin mausoleumin sisäänkäynti.
    Khodja-Akhmadin mausoleumin sisäänkäynti.
  • Sisäkuva Kusam ibn Abbasin hautamoskeijasta.
    Sisäkuva Kusam ibn Abbasin hautamoskeijasta.
  • Tuman Agan rakennusryhmä.
    Tuman Agan rakennusryhmä.
  • Shadi Mulk Agan mausoleumi.
    Shadi Mulk Agan mausoleumi.
  • Islamilaista kalligrafiaa Shirin Bika Agan mausoleumin seinässä.
    Islamilaista kalligrafiaa Shirin Bika Agan mausoleumin seinässä.
  • Kahdeksankulmainen mausoleumi.
    Kahdeksankulmainen mausoleumi.
  • Qadi Zada al-Rumin mausoleumi.
    Qadi Zada al-Rumin mausoleumi.
  • Shahi Zindan pääsisäänkäynti.
    Shahi Zindan pääsisäänkäynti.

Lähteet

  1. Samarkand – Crossroad of Cultures UNESCO. Viitattu 24.8.2024. (englanniksi)
  2. a b Daniel C. Waugh: General view of the Shah-i Zinde mausoleum complex 14th-15th century CE Samarkand, Uzbekistan University of Washington. (englanniksi)
  3. a b THE SHAKH-I-ZINDA ENSEMBLE pagetour.org. Viitattu 24.8.2024. (englanniksi)
  4. Shadi Mulk Aga Tomb (Shah-i-Zinda) orientalarchitecture.com. Viitattu 24.8.2024. (englanniksi)
  5. Shirin Bika Aga Tomb (Shah-i-Zinda) orientalarchitecture.com. Viitattu 24.8.2024. (englanniksi)
  6. The octagonal mausoleum of the Shakhi-Zinda complex in Samarkand The World Society for the Study, Preservation and Popularization of the Cultural Legacy of Uzbekistan. Viitattu 24.8.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shahi Zinda.
  • Square kufic inscriptions at Shah-i-Zinda
  • Shah-i Zinda Complex, ArchNet.