Sakke Wallenius

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Sari "Sakke" Wallenius on suomalainen laulaja–lauluntekijä ja musiikkialan yrittäjä, joka esiintyy yhtyeissä Mascara ja The Blush. Hän johtaa Max Haapa-ahon kanssa Heavenly Hip records -levy-yhtiötä. Lisäksi Wallenius laulaa Cellophane Flowersissa. Hän perusti globaalin musiikkiyhteisön WE ARE ONE FB LIVEn huhtikuussa 2020.

Wallenius oli kiertueella Mascaran kanssa vuosina 1996–1998. Yhtye osallistui Ylen We Want More -ohjelmaan vuonna 2014[1] ja teki comebackin vuonna 2019. Wallenius on tehnyt kymmenen kiertuetta The Blushin kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa vuodesta 2012 lähtien. Vuonna 2004 hän toimi ohjaaja Kristiina Helinin assistenttina Rusalka-oopperassa Helsingin juhlaviikoilla. Wallenius työskenteli myös koreografina, tanssijana ja laulajana Suomen Kansallisteatterissa vuosina 1998–2002 Peppi Pitkätossu -näytelmässä. Vuonna 1999 hän käsikirjoitti ja tuotti Play it again Ma's Cara variety show'n ja esiintyi ryhmän kanssa vuosina 1999–2002. Wallenius osallistui Up With Peoplen The Rhythm of the World -kiertueelle Yhdysvalloissa, Australiassa, Meksikossa ja Kanadassa vuonna 1992.

Wallenius valmistui muusikoksi vuonna 2014 ja yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi vuonna 2018. Lisäksi hän on opiskellut Complete Vocal Institute -akatemiassa vuonna 2011.

Levytykset

  • 2021 Beautiful, The Blush with friends Jayme Xaya, Anand Bhaskar, Med Ziani, Mason Töryen, Rainer Wagner, Andrea Brosio, Ossi Jauhiainen, teVerd ja Kipinät-kuoro
  • 2018 Summer dreams single, The Blush
  • 2016 All or nothing single, The Blush
  • 2015 Marionette single, The Blush
  • 2014 I love you, I hate you EP, The Blush;
    • Erittäin hyvä ellei täydellinen, Mascara;
    • Assanvessankassa, Mascara;
    • Tänään, tässä ja nyt single, Mascara
  • 2013 Pink Cadillac single, The Blush
  • 2011 Wicked single, The Blush
  • 2009 Heavenly hell single, The Blush
  • 1999 Enough is enough cover, Mascara; The Rhythm is magic cover single, Mascara
  • 1998 Mee Hoitoon single, Mascara; Humuhumunukunuku apua Frederikin kanssa, Mascara; När vi två blir en cover, Mascara
  • 1997 Ikävänkokoinen mies single, Mascara;
    • Tyylilyyli single featuring Frederik, Mascara;
    • Erittäin hyvä ellei täydellinen albumi, Mascara (#19 Suomen virallinen lista);
  • Assanvessankassa single, Mascara (#13 Suomen virallinen lista)
  • 1996 Erittäin hyvä ellei täydellinen single, Mascara (#2 Suomen virallinen lista; the Best Finnish Dance Radio song 1996, Finnish Dance Music Awards)
  • 1995 Mitä tapahtuu -albumi, No Explanation

Levy-yhtiöt: Heavenly Hip records, Secret Entertainment, Warner Music Finland, Reetu records, Spinfarm ja Polydor

Musiikkivideot: Wicked 2013, The Blush; Tyylilyyli 1997, Mascara; Erittäin hyvä ellei täydellinen 1996, Mascara

Sanoitukset muille: Frederik: Ja käsi käy, Hei Beibi, Beibibuumi, Äijä viilee, Hurja Antti, Rytsölät baanalla jne.; Gummy Bear-käännösteksti eli Nalle-nami; Calle Pakarinen: Elämä kantaa

Lähteet

  1. Osuma: Sari ”Sakke” Wallenius: ”Tavoite ja haave ovat synonyymejä” Tiedonjyvä. 2014. Viitattu 7.11.2020.