Rurik Lindquist

Rurik Nestor Lindquist (26. tammikuuta 1870 Mikkeli – 20. marraskuuta 1950) oli suomalainen taiteilija.

Rurik Lindquist opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Hän opiskeli myös Pariisissa. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1950. Lindquist toimi johtajaopettajana Viipurin taiteenystäväin piirustuskoulussa alkaen vuodesta 1900 aina 40 vuoden ajan. Hän oli myös Viipurin taidemuseon johtaja. Ennen Viipuriin siirtymistä Lindquist Haminan kadettikoulun piirustuksenopettajana vuosina 1896–1900.

Rurik Lindquist vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa Hämeenlinnassa ja toimi 1890-luvulla Hämeenlinnan käsityöläiskoulun opettajana. Myöhemmin hän perusti Hämeenlinnan taidemuseon vanhaan viljamakasiiniin. Viipurin taidemuseosta vuonna 1939 evakuoidut teokset loivatkin sitten perustan taidemuseon kokoelmalle. Taideteosten evakoinnista pois sodan jaloista hän vastasi museointendenttinä. Arvokas taidekokoelma evakointiin alkuun Rautalammille Peuran museoon.

Taide

Lindquist tauluissa näkyy Hämeenlinnan Myllymäen kaupunginosan pihoja, portteja ja puutarhoja sekä Vanajaveden rantamaisemia. Hänen maalaustensa aiheina on mm. Kannaksen, Nauvon ja Korppoon maisemat. Lindquist teki myös asetelmia ja henkilökuvia. Lindquistin taiteessa näkyy perinteiset esteettiset arvot, realistinen ilmaisu ja arkiset aiheet.

Rurik Lindquistin taidetta on nähtävillä Hämeenlinnan taidemuseossa.

Lähteet

  • Rurik Lindquist taiteilijamatrikkelissa
  • Hämeenlinnan taidemuseo, Rurik Lindquist
  • Hämeen Sanomat 22.01.2011: Viipurin Rurik toi taidetta Hämeenlinnaan (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Etelä-Karjalan taidemuseo Viipurin Taiteenystävät ry. historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kirjav@ - Kansallisgallerian kirjaston kokoelmatietokanta, Rurik Lindquist
  • Taidetta vanhasta Viipurista, toim. Olli Valkonen, ISBN: 952-91-6929-9
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset Muokkaa Wikidatassa
  • Suomi (KANTO)