Ruorasmäki

Ruorasmäki
Kartta
Ruorasmäki

61°30′11″N, 26°28′44″E

Valtio Suomi
Maakunta Etelä-Savon maakunta
Kunta Pertunmaa
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Ruorasmäki on Pertunmaan kunnan pohjoisosassa sijaitseva kylä, josta on Pertunmaan kirkonkylään noin kymmenen kilometriä.[1] Kylä sijaitsee Pertunmaalta Joutsaan vievän Joutsantien (seututie 428) varressa.

Kylän ydinalue on seutukaavassa kulttuurimaisema-aluetta, ja asutus on keskittynyt Kassinmäen etelärinteen peltomaisemaan, jota halkovat kylätiet. Peltojen ympäristön maisema on metsäistä, vaikka puustoakin on paljon hakattu. Metsissä on sekä lehti- että havupuustoa, ja metsät ovat tehokkaassa metsätalouskäytössä. Kassinmäen itärinteessä tavataan uhanalaista myyränporrasta.[1] Kylän alueella on 25 järveä ja lampea.[2] Ruorasmäen kylällä on myös useampia maatiloja, joskin maatilojen määrä on vuodesta 2009 lähtien vähentynyt alle puoleen.

Ruorasmäki on mainittu ensimmäisen kerran 1500-luvun kyläluettelossa. Silloin se oli osa Suur-Sysmää.[2] Ruorasmäen kyläkoulun rakennusta pidetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaana. Koulutoiminta on jo loppunut, mutta se on toiminut myöhemmin kylätalona. Kulttuurihistoirallisesti merkittävinä pidetään myös Aution ja Myntin vanhoja piharakennuksia.[1]

Kylällä on vilkasta yhdistys- ja seuratoiminta. Kylällä toimii urheiluseura, lähetyspiiri ja kylätoimikunta.[2]

Lähteet

  1. a b c Pertunmaan kunta: kyläkaavat – kaavaselostus (PDF) 15.2.2005. Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy. Viitattu 16.7.2024.
  2. a b c Ruorasmäki Pertunmaan kunta. Viitattu 16.7.2024.

Aiheesta muualla

  • Tietoja Joutsjärvi-Ruorasmäen kylien asuttamisesta jne. (Arkistoitu – Internet Archive)