Rosanna Kemppi

Rosanna Kemppi
Henkilötiedot
Syntynyt1985[1]
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Rosanna Kemppi (s. 1985) on suomalainen näyttelijä. Hän toimii vapaana taiteilijana. Kemppi on näytellyt muun muassa My Fair Ladyn ja Nukkekodin naispääosat.

Ura

Kemppi opiskeli Teatterikorkeakoulussa 2005–2010 ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi. Sitä ennen hän oli opiskellut muun muassa Voionmaan opiston näyttelijälinjalla. Kempin rooleihin kuuluu muun muassa Ronja näytelmässä Ronja ryövärintytär, jota Ryhmäteatteri näytteli vuonna 2011 lähes 27 000 katsojalle. Oulun kaupunginteatterissa näyteltiin musikaali My Fair Lady vuonna 2018, siinä Kemppi teki naispääosan Elizana. Samana vuonna sai ensi-iltansa Teatteri Jurkan Nukkekoti, jossa Kemppi maalasi muotokuvan Norasta, näytelmän naispääosasta. Hänen rooliluetteloonsa kuuluu niin ikään Bettyn osa näytelmässä The Betty Show, jota Delta Venus -ryhmä näytteli Suomen Kansallisteatterissa 2020-luvun alussa. Ryhmään kuuluivat Kempin ohella esimerkiksi Annika Poijärvi ja Kreeta Salminen.[1][2]

Televisiossa Kemppi on näytellyt lähinnä sivurooleja. Niihin kuuluu Jessika Järventausta episodimaisessa sarjassa Tehdas (2012). Sarjan käsikirjoitti Pirkko Saisio ja ohjasi Jarmo Lampela. Jessika on päärooli jaksossa Onnettomuusihminen. Vuonna 2023 Kemppi näytteli sivuosan Elisa Viihteen draamasarjassa Eroja ja sovintoja.[3][4] Valkokankailla Kemppi on nähty muun muassa lyhytelokuvassa Reviiri (2020).[5]

Lähteet

  1. a b CV : Näyttelijä Rosanna Kemppi Helsinginfreet.com. Viitattu 16.8.2024.
  2. Ilona / Tekijähaku / Kemppi Rosanna ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 16.8.2024.
  3. ROSANNA KEMPPI : ACTOR Rosannakemppi.com. Viitattu 16.8.2024.
  4. Rosanna Kemppi Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  5. Rosanna Kemppi Elonetissä.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Elonet