Perusaaltomagnitudi

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: tarkistettava viite jossa viiden vuoden takainen viittauspäivä ja myös muut viitteet

Perusaaltomagnitudi eli runkoaaltomagnitudi ( m b {\displaystyle m_{\text{b}}} ) on maanjäristyksen voimakkuutta ilmaiseva mittaluku. Se perustuu seismisten runkoaaltojen (P ja S) aiheuttaman maan liikkeen mittaamiseen. Perusaaltomagnitudia käytetään kaukana mittausasemasta tapahtuneille järistyksille.[1]

Historia

Ensimmäisen perusaaltomagnitudin teleseismisille runkoaalloille (P, PP, S) esitti saksalais-amerikkalainen seismologi Beno Gutenberg vuonna 1945.[2]

Vuonna 1956 Gutenberg ja Richter julkaisivat korjausfunktion runkoaaltojen vaimenemisesta niiden kulkiessa Maapallon sisällä.[3] He kalibroivat asteikkonsa niin, että lukemat vastasivat Richterin asteikon ja pinta-aaltomagnitudiasteikon arvoja magnitudeilla 6–7. Gutenberg ja Richter kutsuivat magnitudiaan yhtenäistetyksi magnitudiksi (unified magnitude).[4]

Perusaaltomagnitudia on aina käytetty erityisesti ydinkokeiden aiheuttamien seismisten signaalien mittaamiseen, sillä räjäytykset tuottavat voimakkaan P-aallon ja suhteellisen vähän pinta-aaltoja. Nykyinen tapa käyttää Gutenbergin ja Richterin korjausfunktioita juontaa juurensa Yhdysvaltain seismisten verkkojen käytännöistä 1960–1970-luvulta.[4]

Määritelmä

Perusaaltomagnitudi m b {\displaystyle m_{\text{b}}} määritellään seuraavan kaavan mukaan:[4] m b = log 10 ( A T ) + Q ( Δ , h ) , {\displaystyle m_{\text{b}}=\log _{10}\left({\frac {A}{T}}\right)+Q(\Delta ,h),} missä A {\displaystyle A} on P-aallon suurin amplitudi mikrometreinä seismogrammin pystykomponentilla, T {\displaystyle T} värähtelyn periodi sekunneissa (T < 3 s), Δ {\displaystyle \Delta } episentrietäisyys asteissa ja h {\displaystyle h} lähteen syvyys. Q ( Δ , h ) {\displaystyle Q(\Delta ,h)} on Gutenbergin ja Richterin (1956) korjaustermi.lähde?

Katso myös

  • Momenttimagnitudi
  • Pinta-aaltomagnitudi

Lähteet

  1. Mikä on magnitudi? Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitos. Viitattu 24.1.2012.
  2. B. Gutenberg: Amplitudes of P, PP, and S and magnitude of shallow earthquakes. Bulletin of the Seismological Society of America, 1.4.1945, 35. vsk, nro 2. ISSN 0037-1106. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  3. B. Gutenberg, C. F. Richter: Magnitude and Energy of Earthquakes. Annals of Geophysics, 25.11.1956, nro 1, s. 1–15. doi:10.4401/ag-5590. ISSN 1593-5213. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  4. a b c Bormann, P., Wendt, S., DiGiacomo, D.: ”Seismic Sources and Source Parameters”, New Manual of Seismological Observatory Practice (NMSOP-2), s. 97–109. IASPEI, GFZ German Research Centre for Geosciences, Potsdam, 2013. (englanniksi)