Karin Wallgren-Lundgren

Karin Wallgren-Lundgren
Karin Elisabeth Wallgren
Karin Wallgren-Lundgren vuonna 1967
Henkilötiedot
Syntynyt	19. toukokuuta 1944 (ikä 80) Göteborg
Yleisurheilija
Pituus	166 cm
Paino	56 kg
Laji	pikajuoksu
Seura	Göteborgs Kvinnliga IK
Valmentaja	Rolf Gustavsson
Ennätykset	[1] 100m:11,5 (1967) 200m: 23,49 (1970) 400m: 52,8 (1970)
Uran alku	1957
Tietolaatikko päivitetty 1. syyskuuta 2024
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Mitalit
Maa:  Ruotsi
Naisten yleisurheilu
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa	Praha 1967	400 m
Hopeaa	Praha 1967	50 m

Karin Elisabeth Wallgren-Lundgren (o.s. Wallgren, 19. toukokuuta 1944 Göteborg ) oli ruotsalainen pikajuoksija, joka hallitsi pikajuoksumatkoja Ruotsissa 1960-luvulla. Parhaat urheiluvuodet olivat 1960-luvun lopulla. Hän oli mukana kaksissa kesäolympialaisissa eli vuosina 1968 ja 1972. Hän oli myös Suomi-Ruotsi maaotteluissa Ruotsin joukkueen merkittävä pisteiden kerääjä.

Karin Wallgren nousi naisten pikamatkoille Ruotsin kärkijoukkoon 1960-luvun alussa. Vuonna 1962 hän voitti Suomi-Ruotsi-Tanska -maaottelussa 200 metriä. Vuonna 1963 hän oli mukana Pohjoismaiden mestaruuspronssia saavuttaneessa Ruotsin pikaviestijoukkueessa. Kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1965 hän saavutti 100 ja 200 metrin hopeaa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Norjan Berit Berthelsenin ottaessa voitot molemmilla matkoilla. Samana vuonna hän otti ensimmäisen Ruotsin mestaruutensa matkana 200 metriä.^[2]

Kansainvälisista mestaruuskisoista ensimmäiset olivat vuoden 1966 Budapestin EM-kisat, joissa hän eteni 200 ja 400 metrillä välieriin. Hän putosi niukasti 0,1 sekunnilla 400 metrillä loppukilpailusta tehden uuden Ruotsin ennätyksen 54,5.^[3] Vuoden 1967 EM-sisäratamestaruuskilpailuissa Wallgren voitti 400 metrin mestaruuden ja hopeaa pikamatkalla, joka silloin oli 50 metriä. Vuosi 1967 oli Wallgrenille menestyksellinen. Ennätysten lisäksi hän sijoittui Meksikon olympialaisten esikisoissa lokakuussa 1967 hopealle 400 metrillä ajalla 53,0^[4] ja 200 metrillä pronssille ajalla 23,5^[5]. Seuraavana vuonna hän osallistui Meksikon kesäolympialaisiin, joissa hän jäi 200 metrillä alkueriin, mutta 400 metrillä eteni välieriin pudoten loppukilpailusta ajalla 53,93.^[6] Vuoden 1969 Ateenan EM-kisoissa avioitumisen myötä sukunimensä Lundgreniksi vaihtanut Karin Wallgren sijoittui loppukilpailussa 5:ksi ajalla 53,4.^[7] Lisäksi hän oli mukana Ruotsin joukkueen (Elisabeth Randerz, Birgitta Larsson, Ulla Ekblom, Karin Lundgren) ankkurina sen sijoittuessa 6:ksi. Vuoden 1970 Wienin EM-sisäratamestaruuskilpailuissa hän sijoittui 400 metrillä 4:ksi. Vuoden 1971 Helsingin EM-kisoissa hän ei kyennyt uusimaan enää 400 metrin loppukilpailupaikkaa, vaan putosi välierissä. 200 metrillä hän jäi jo alkueriin. Lundgren oli mukana Ruotsin viestijoukkueissa, joista 4 x 100 metrin joukkue oli kahdeksas ja 4 x 400 metrin joukkue kuudes. Vuoden 1972 Münchenin kesäolympialaiset olivat Wallgren-Lundgrenin uran viimeiset suurkisat. Niissä hän eteni 400 metrillä puolivälieriin. Ruotsilla oli viestijoukkueet 4 x 100 ja 4 x 400 metrillä, joissa Wallgren-Lundgren oli molemmissa mukana. Ruotsalaisjoukkueet jäivät molemmissa viesteissä alkueräänsä.^[6]

Uransa aika Karin Wallgren-Lundgrenista tuli Ruotsin mestari viisi kertaa (1966, 1968–1971) 100 metrin juoksussa, kuusi kertaa (1965, 1966, 1968–1970, 1972) 200 metrin juoksussa ja kuusi kertaa (1966, 1968–1972) 400 metrin juoksussa ja 24 kertaa eri viestissä. Lisäksi hän voitti Ruotsin maastojuoksumestaruuden vuonna 1967.^[2]

Karin Wallgren-Lundgren kilpaili kaikkiaan 34 maaottelussa, joissa hän teki 70 starttia voittaen niistä 50.^[8]

Suomi-Ruotsi -maaotteluissa Wallgren-Lundgren oli vakiokilpailija 1960-luvun loppupuoliskolla; kaikkiaan yhdeksän maaottelua (1962, 1965-1972). Hän saavutti niissä kaikkiaan 13 henkilökohtaista lajivoittoa ja oli mukana useita kertoja maaotteluviestin voittaneissa ruotsalaisjoukkueissa. Wallgren-Lundgrenin huippuvuosina maaotteluissa voi pitää vuoden 1966 ja 1969 maaotteluja, joissa hän voitti 100, 200 ja 400 metriä. Kanssakilpailijoista erityisesti 100 metrillä kovia vastustajia olivat maannainen Ulla-Britt Wieslander ja 1970-luvun alussa 400 metrillä suomalaiset Mona-Lisa Strandvall ja Pirjo Wilmi

Vaikka urheilu-ura päättyi vasta 1972, hänet nimettiin vuonna 1965 Ruotsin yleisurheilun Stora Grabbariksi numerolla 235.^[8] Hänet oli jo aiemmin nimetty ruotsalaisten urheilutoimittajien äänestyksessä vuoden 1967 kuudenneksi parhaaksi ruotsalaisurheilijaksi pyöräilijä Gösta Petterssonin ollessa ykkönen^[9]. Vuoden 1970 maaottelussa Suomen tasavallan presidentti Kekkonen luovutti hänelle Taistelijan maljan hyvistä maaottelusuorituksista.^[10]

Urheilu-uran jälkeen hän on toiminut Göteborgin alueen yleisurheiluliitossa ja ollut Ruotsin yleisurheiluliiton varapuheenjohtajana.