Juho Juntunen

Juho Juntunen
Juho Juntunen Tukholmassa 1978 Kuva: Harri Ahola
Juho Juntunen Tukholmassa 1978 Kuva: Harri Ahola
Henkilötiedot
Syntynyt9. heinäkuuta 1953 (ikä 71)
Oulu
Kansalaisuus suomalainen
Muut tiedot
Lempinimet J. K. Juntunen
Aiheesta muualla
Kotisivu
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Juho Juntunen (s. 9. heinäkuuta 1953 Oulu) on suomalainen sarjakuvataiteilija ja rocktoimittaja. Hän on kirjoittanut artikkeleita muun muassa Ilta-Sanomiin, Soundiin ja Suosikkiin, joista jälkimmäisessä hän toimi pitkään uutuuslevyjen arvostelijana. Kriitikkona Juntunen aloitti Satakunnan Kansassa vuonna 1975 ja arvosteli ensimmäisenä levynään Hurriganesin Roadrunner-albumin.[1] Soundissa hän oli mukana alusta asti, kunnes irtisanottiin maaliskuussa 2014.[2]

Juntunen on myös sarjakuva- ja pilapiirtäjä. Hän piirsi Juice Leskisen Per Vers, Runoilija -albumin (Love Records, 1974) liitteenä olleen sarjakuvan, joka on julkaistu uudelleen kokoelmateoksessa Natsisurffaajien täytyy kuolla (Soundi, 1994). Juntunen on myös toiminut underground-sarjakuvalehti Huulen päätoimittajana. 1970-luvulla hänen Soundiin piirtämänsä Poikamme musisoivat -sarjakuva oli suosittu. Nykyään Juntunen piirtää Soundiin vain pilakuvia, joista on ilmestynyt kokoelmat Kourallinen donitseja: yli 253 käskyä (Like, 2001) ja Munkit, nunnat ja donitsit (WSOY, 2003). Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja, muun muassa Tuuliajolla – suuri rock and roll -risteily -kirjan ja HIMin kirjan Synnin viemää.

Juho Juntunen kirjoitti Soundi-lehden numeroon 11/1982 levyarvosteluartikkelin Rytmipojat ystävineen: Yö jolloin Helsinki vapisi. Levyä ei kuitenkaan ole olemassakaan.

Kirjoitustöiden lisäksi Juntunen on tehnyt lukuisia levynkansia ja muita kuvitustöitä. Hänellä on Tampereella 1990-luvun alkupuolelta perustettu tatuointistudio Tattoo You Studio. Hän on myös kirjoittanut tatuointikulttuuria käsittelevän kirjan Tatuoitu (WSOY, 2004). Juntunen on soittanut myös bassoa Beat the Meat -yhtyeessä. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinto hänelle myönnettiin vuonna 2008.

Juho Juntusen nimiin on kirjattu myös rokkikeikoilla huudetun Soittakaa Paranoid! -lauseen popularisointi Suomessa.[3]

Teoksia

Sarjakuvat

  • Natsisurffaajien täytyy kuolla. Soundi, 1994. ISBN 951-97042-0-5.
  • Kourallinen donitseja. Like, 2001. ISBN 951-578-737-8.
  • Munkit, nunnat ja donitsit. Johnny Kniga, 2003. ISBN 951-0-28371-1.
  • Paholaisen morsian. Like, 2007. ISBN 978-952-471-995-7.
  • Manala. Like, 2011. ISBN 978-952-01-0580-8.

Muut teokset

Lähteet

  1. Aalto, Harri: Rockjournalismin legenda sai potkut 25.3.2014. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 25.3.2014. Viitattu 25.3.2014.
  2. Vesa Sirén: Soundi-lehden legendaarinen toimittaja Juho Juntunen irtisanottiin 14.3.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.3.2014.
  3. Juuso Määttänen: Musiikki Helsingin Sanomat. 18.10.2020. Viitattu 18.10.2020.

Aiheesta muualla

  • Kotisivut.
  • Juho Juntunen pitää pedon musiikista. Ylen Elävä arkisto.
  • Vesa Kataisto: Munkit, nunnat ja donitsit[vanhentunut linkki] Kvaak.fi 29.10.2003.
  • Olli Koikkalainen: Kiero heppu Oulusta. Aviisi 17/2007.
  • Timo Ronkainen: Puupäähattu Juho Juntuselle. Kvaak.fi 24.4.2008.
  • Puupää-palkinnon perustelut.
  • Juntusen sarjakuva Soundi-lehdessä (Arkistoitu – Internet Archive).
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Tšekki
Taiteenala
  • MusicBrainz