Juha Seittonen

Juha Seittonen
Henkilötiedot
Syntynyt25. lokakuuta 1962 (ikä 61)
Ammatti Muusikko
Muusikko
Taiteilijanimi Quuppa, Keijo Q
Aktiivisena 1982–
Yhtyeet Dingo (1982–1986, 1993–1994, 1998–2002, 2017)
The Nyttemmin Wainaa
Neumann Band (1988–1989)
Paalujuntta (2004–2005)
Veli kuu (2006)
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Juha Seittonen, taiteilijanimeltään Keijo Q tai Quuppa, (s. 25. lokakuuta 1962 Pori) on suomalainen muusikko. Hänet tunnetaan parhaiten Dingon alkuperäisenä rumpalina ja perustajajäsenenä.

Hänen taiteilijanimensä on tullut The Who -rumpali Keith Moonin nimestä.[1]

Ura

Juha Seittonen perusti Dingon Neumannin ja Jonttu Virran kanssa vuonna 1982. Hän soitti yhtyeessä lokakuuhun 1986 asti, jolloin Dingo hajosi.[2][1]

Seittonen oli mukana Dingon paluukiertueilla vuosina 1993-1994, 1998-2002 ja 2017.[3]

1990-luvulla Seittonen opiskeli lähihoitajaksi ja teki alan töitä pitkään.[4] Sittemmin hän on vaihtanut alaa ja työskentelee nykyään rakennusalalla vastuukorjauspuolella.[2]

2000-luvulla hän työskenteli Musamaailma-nimisessä musiikkikaupassa ja soitti rumpuja Paalujuntta- ja Veli kuu-yhtyeissä.

Myös hänen veljensä Petri "Putte" Seittonen on soittanut bassoa useissa Neumannin kokoonpanoissa.

Seittonen asuu nykyään Helsingissä.[2]

Lähteet

  1. a b Krautsuk, Sari: Rahansa törsännyt rock-tähti luki tukun "oikeita" ammatteja – työ vanhusten parissa avasi silmät: "Se tuntui omalta jutulta" Yle. 17.5.2020. Viitattu 26.7.2024.
  2. a b c Yrttiaho, Tuomo: 1980-luvulla Juha Seittosen tunsi koko Suomi Dingon Quuppana, mutta hän ei kaipaa rockelämää Helsingin Sanomat. 22.10.2022. Viitattu 26.7.2024.
  3. Koppinen, Mari: Dingo palaa: ”Kaffettelua”, tekstiviestejä ja heti yhdeksän tunnin treenit Porissa – Näin Suomi-rockin legenda päätyi yhteen 15 vuoden välirikon jälkeen (tilaajille) Helsingin Sanomat. 2020. Viitattu 6.7.2023.
  4. Dingon Keijo Q rauhoittui huuruisten vuosien jälkeen lähihoitajaksi – Juha Seittonen, 54: ”Vasta isyys teki minusta aikuisen” Kodin Kuvalehti. Viitattu 10.3.2018.
Dingo
  • Pertti Neumann
  • Jonttu Virta
  • Tom Eklund
  • Leena Peisa
  • Saska Ketonen
Studioalbumit
Livealbumit

Live

Kokoelmat
VHS/DVD
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Yle
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.