Joey Veerman

Joey Veerman Heerenveenin pelaajana vuonna 2020.

Joey Veerman (s. 19. marraskuuta 1998 Purmerend) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pituudeltaan 185-senttimetrinen. Hän edustaa kotimaassaan PSV Eindhovenia. Hän on pelannut Alankomaiden A-maajoukkueessa vuodesta 2023.[1]

Veerman nousi Volendamin junioreista toisella sarjatasolla pelanneeseen edustusjoukkueeseen kaudella 2016–2017. Hän siirtyi Heerenveeniin kesällä 2019 ja pelasi joukkueessa 2,5 kauden aikana 71 Eredivisie-ottelua, joissa hän teki 14 maalia. Hän siirtyi tammikuussa 2022 PSV Eindhoveniin. Hän on pelannut Eindhovenissa 2,5 kauden aikana 77 Eredivisie-ottelua, joissa hän on tehnyt 13 maalia. Hän voitti Alankomaiden cupin vuosina 2022 ja 2023 sekä liigamestaruuden vuonna 2024. Hän pelasi kaudella 2021–2022 Konferenssiliigassa viisi ottelua, kaudella 2022–2023 Eurooppa-liigassa kahdeksan ottelua, joissa hän teki kolme maalia, ja kaudella 2023–2024 Mestarien liigassa seitsemän ottelua.[1]

Veerman pelasi yhden ottelun Alankomaiden alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa. Hän pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa kesäkuussa 2023 Kansojen liigan pronssiottelussa Italiaa vastaan. Hän on kesäkuun 2024 loppuun mennessä pelannut 13 maaottelua, joista kuusi ottelua avauskokoonpanossa. Hän teki maalin maaliskuussa 2024 ystävyysottelussa Saksaa vastaan.[1]

Lähteet

  1. a b c Joey Veerman Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
Alankomaiden joukkue – Jalkapallon EM-kilpailut 2024

1 Verbruggen | 2 Geertruida | 3 de Ligt | 4 van Dijk | 5 Aké | 6 de Vrij | 7 Simons | 8 Wijnaldum | 9 Weghorst | 10 Depay | 11 Gakpo | 12 Frimpong | 13 Bijlow | 14 Reijnders | 15 van de Ven | 16 Veerman | 17 Blind | 18 Malen | 19 Brobbey | 20 Maatsen | 21 Zirkzee | 22 Dumfries | 23 Flekken | 24 Schouten | 25 Bergwijn | 26 Gravenberch | Valmentaja Koeman

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.