Frans Joosef I
Tämä artikkeli kertoo Itävallan keisarista. Liechstensteinin ruhtinaasta kerrotaan artikkelissa Frans Joosef I (Liechtenstein).
| Frans Joosef I | |
|---|---|
 Keisari Frans Joosef vuonna 1892 Unkarin marsalkan univormussa | |
| Itävallan keisari | |
| Valtakausi | 2. joulukuuta 1848 – 21. marraskuuta 1916 |
| Edeltäjä | Ferdinand I |
| Seuraaja | Kaarle I |
| Unkarin ja Böömin kuningas | |
| Valtakausi | 2. joulukuuta 1848 – 21. marraskuuta 1916 |
| Kruunajaiset | 8. kesäkuuta 1867 Budapest, Matiaksenkirkko |
| Edeltäjä | Ferdinand I |
| Seuraaja | Karel III ja IV. Károly |
| Venetsia-Lombardian kuningas | |
| Valtakausi | 2. joulukuuta 1848 - 12. lokakuuta 1866 |
| Edeltäjä | Ferdinand I |
| Seuraaja | monarkia lakkautettu |
| Syntynyt | Franz Joseph Karl 18. elokuuta 1830 Schönbrunnin linna, Wien, Itävallan keisarikunta |
| Kuollut | 21. marraskuuta 1916 (86 vuotta) Schönbrunnin linna, Wien, Itävalta-Unkari |
| Hautapaikka | Keisarillinen krypta, Wien |
| Puoliso | Elisabet |
| Lapset | Sophie Gisela Rudolf Marie Valerie |
| Suku | Habsburg-Lothringen |
| Isä | Frans Kaarle |
| Äiti | Sophie |
| Uskonto | roomalaiskatolilaisuus |
| Nimikirjoitus |  |
Frans Joosef I (saks. Franz Joseph, unk. I. Ferenc József); (18. elokuuta 1830 Schönbrunnin linna, Wien, Itävallan keisarikunta – 21. marraskuuta 1916 Schönbrunnin linna, Wien, Itävalta-Unkari) oli Itävallan keisari sekä Unkarin ja Böömin kuningas vuosina 1848–1916. 68 vuotta hallinnut Frans Joosef on yksi kaikkien aikojen pitkäaikaisimpia eurooppalaisia monarkkeja.[1][2][3]
Suku ja koulutus
Franz Joseph oli arkkiherttua Franz Karlin ja Baijerin prinsessa Sophien vanhin poika. Hän kuului Itävaltaa 1200-luvulta 1900-luvulle hallinneeseen Habsburg-sukuun. Hänellä oli nelivuotiaana kuollut sisar Maria Anna ja kolme veljeä: Ferdinand Maximilian, Meksikon keisari Maksimilian; arkkiherttua Karl Ludwig ja arkkiherttua Ludwig Viktor,[2][3] jonka kanssa hänellä oli läheisin suhde.[1]
Hänen setänsä oli kehitysvammainen keisari Ferdinand I, joka jäi lapsettomaksi. Frans Joosefin heikkolahjainen isä luopui vahvatahtoisen puolisonsa vaikutuksesta vaatimuksestaan valtaistuimeen ja Franz Joseph kasvatettiin kruununperijäksi. 13-vuotiaana hän aloitti palveluksensa everstin arvolla Itävallan armeijassa. Hän käytti univormua suurimman osan elämästään.[3][2]
Hän sai syvästi uskonnollisen ja energisen äitinsä suunnitteleman perusteellisen koulutuksen, joka ulottui yhtä lailla mieleen että kehoon ja joka painotti voimakkaasti sotilaallisia puolia. Hän oli ikäisekseen varhaiskypsä, vakavan elämänkatsomuksen kyllästämä, fyysisesti hyvässä kunnossa ja karaistunut.[3]
Keisari
Frans Joosef nousi Itävallan keisariksi vain 18-vuotiaana. Euroopan hulluna vuotena 1848 Frans Joosef palveli Italiassa, jossa Lombardia-Venetsia oli kapinoinut Itävaltaa vastaa. Kun kapinointi levisi muualle valtakuntaan, Ferdinand I luopui kruunusta ja Frans Joosef julistettiin keisariksi 2. joulukuuta Olomoucissa. Hänen neuvonantajanaan toimi aluksi Felix Schwarzenberg, joka pyrki palauttamaan itsevaltiuden ja suurvalta-aseman. Vuonna 1848 myönnetty perustuslaki kumottiin seuraavana vuonna ja Frans Joosef sai itsevaltiaan aseman vuonna 1852.[1]
Hänen hallituskautensa kymmenen ensimmäisen vuoden aikana, niin sanotun uusabsolutismin aikakaudella, keisari – jota auttoivat sellaiset merkittävät neuvonantajat kuin prinssi Felix zu Schwarzenberg (vuoteen 1852 asti), kreivi Leo von Thun und Hohenstein ja paroni Alexander von Bach – aloitti hyvin henkilökohtaisen hallinnon ottamalla käsiinsä sekä ulkopolitiikan muotoilun että strategiset päätökset. Yhdessä Schwarzenbergin kanssa, josta oli tullut pääministeri ja ulkoministeri vuonna 1848, Frans Joosef ryhtyi laittamaan valtakuntaansa kuntoon.[1]
1850-luvulla Itävaltaa seurasi sarja vakavia vastoinkäymisiä: Krimin sodan jälkeinen välirikko Venäjän kanssa, Itävallan-Sardinian sota Savoijin kuningassukua ja Napoleon III:ta vastaan. Vuonna 1859 Itävalta menetti Sardinialle Lombardian ja vuonna 1866 Venetsian ja Frans Joosef menetti tittelinsä Lombardia-Venetsian kuningas. 1860-luvulla seurasi Preussin–Itävallan sota, jonka vuoksi Itävalta erosi kokonaan Saksan liitosta.[1]
Kaikista mentoreista vanha liittokansleri. ruhtinas Klemens von Metternich, vaikutti todennäköisesti pysyvimmin Franz Josephiin. Syvempi vaikutus oli kuitenkin hänen puolisollaan, Baijerin herttuatar Elisabetilla.[1]
Uusabsolutismi epäonnistui, joten vuonna 1861 säädettiin perustuslaki ja vuonna 1867 tehtiin Unkarin kanssa kompromissi, jonka seurauksena Unkari sai samat oikeudet valtakunnassa kuin Itävaltakin. Vuonna 1867 Unkarille myönnettiin autonomia ja Itävallan keisarikunta muuttui Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaksi, jota Frans Joosef hallitsi arvonimellä Itävallan keisari ja Unkarin apostolinen kuningas. Hän oli hallitsijana itsevaltainen ja pyrki pitämään hajanaisen valtakuntansa yhtenäisenä autoritaarisella politiikalla. Frans Joosef ja Elisabet kruunattiin Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi 1867 Budapestissa.[1]
Vuonna 1876 Itävalta miehitti Bosnia ja Hertsegovinan ja vei Venäjältä sen voitot Venäjän–Turkin sodan jälkeen. Vuonna 1879 Itävalta solmi Saksan kanssa sotaliiton (kaksiliitto), johon liittyi myös Italia (kolmiliitto). Bosnia ja Hertsegovinan liittäminen valtakuntaan laukaisi vuonna 1909 kansainvälisen kriisin.[1]
Valtakunnassa alkoi olla 1880-luvulta lähtien ongelmia slaavien ja italialaisten vaatiessa yhtäläisiä oikeuksia, joita hallitus saksalaisten ja unkarilaisten vastustuksen takia ei antanut. Eteläslaavilaisilla alueilla alkoi suurserbialainen kiihotus, jolle Venäjä antoi tukensa.[1]
Avioliitto ja lapset
Frans Joosef solmi 24. huhtikuuta 1854 avioliiton 16-vuotiaan serkkunsa, Baijerin herttuatar Elisabetin kanssa, joka tunnettin nimellä Sisi.[1] Hän oli tavannut Elisabetin elokuussa 1853 tämän ollessa vain 15-vuotias. Elisabetista tuli Itävallan keisarinna 16-vuotiaana. Frans Joosefin oli ollut tarkoitus avioitua Elisabetin isosisaren Helenen kanssa, ja Elisabetin Frans Joosefin veljen Kaarle Ludvigin kanssa, mutta 23-vuotias keisari rakastui Elisabetiin ensi silmäyksellä.
Frans Joosefille ja Elisabetille syntyi neljä lasta:[2][3]
- arkkiherttuatar Sofia Friederike Dorothea Maria Josefa (5. maaliskuuta 1855 – 29. toukokuuta 1857) kuoli 2-vuotiaana
- arkkiherttuatar Gisela Luise Marie (12. heinäkuuta 1856 – 27. heinäkuuta 1932) avioitui 1873 pikkuserkkunsa Baijerin prinssi Leopoldin kanssa; heille syntyi neljä lasta
- arkkiherttua Rudolf Franz Karl Josef (21. elokuuta 1858 – 30. tammikuuta 1889) avioitui 1881 Belgian prinsessa Stéphanien kanssa; heillä oli jälkeläisiä; kuoli Mayerlingin tapauksessa
- arkkiherttuatar Marie Valerie Mathilde Amalie (22. huhtikuuta 1868 – 6. syyskuuta 1924) avioitui 1890 pikkuserkkunsa Itävallan arkkiherttua Franz Salvatorin kanssa; heillä oli jälkeläisiä
Keisaripariskunnan poika, henkisesti tasapainoton arkkiherttua Rudolf, teki 30. tammikuuta 1889 itsemurhan Mayerlingin metsästysmajassa surmattuaan rakastajattarensa paronitar Maria von Vetseran.[4] Tapausta väitettiin myös turvallisuuspalvelun tai Ranskan järjestämäksi murhaksi. Frans Josef suhtautui lastensa ja jälkeläistensä avioliittoihin täysin valtapoliittisen edun mukaisesti. Hän paheksui suuresti sekä Rudolfin lesken Stephanien että pojanpoikansa Frans Ferdinandin morganaattisia avioliittoja ja piti näiden traagista kohtaloa rangaistuksena rikkomuksista dynastiaa vastaan.[1]
Perintö
Arkkiherttua Frans Ferdinandin ja hänen puolisonsa Sophie von Chotekin murha Sarajevossa vuonna 1914 johti Itävalta-Unkarin uhkavaatimukseen Serbialle ja ensimmäiseen maailmansotaan. Aluksi Itävalta piti puoliaan, mutta menetti voimansa aikaisemmin kuin Saksa. Keisari Frans Joosef kuoli kesken sodan tuoksinan 86-vuotiaana 21. marraskuuta 1916, ja häntä seurasi valtaistuimelle viimeinen Itävallan keisari Kaarle I.[5] Kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen Itävalta-Unkari hajosi.[1]
Populaarikulttuurissa
Frans Joosefin puolison, keisarinna Elisabetin nuoruusvuosiin perustuu löyhästi vuosina 1955–1957 tehty Sissi-elokuvasarja. Sarjassa nuorta Frans Joosefia esittää Karlheinz Böhm.[6]
Kunnianosoituksia
Itävaltaunkarilaiset
Kultaisen taljan ritarikunnan ritari (1848)[7]
Maria Teresian sotilasritarikunnan suurristi (1856)[8]
Pyhän Tapanin ritarikunnan suurristi (1856)[9]
Leopoldin ritarikunnan suurristi (1856)[10]
Keisarillinen rautakruunun ritarikunnan 1. luokka (1856)[11]
Frans Joosefin ritarikunnan suurristi (1849, perustaja)[12]
Elisabetin ritarikunnan suurristi (1898, perustaja)[13]
Ulkomaalaiset
Uskollisuuden ritarikunnan ritari (Baden)[14]
Zähringerin leijonan ritarikunnan suurristi (Baden)[14]
Pyhän Hubertin ritarikunnan ritari (Baijero, 1849)[15]
Leopoldin ritarikunnan suurristi (Belgia, 1849)[16]
Pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen ritarikunnan ritari (Bulgaria)[17]
Kamehameha I:n kuninkaallinen ritarikunnan suuristi (Havaiji, 1865)[18]
Kalākauan kuninkaallinen ritarikunnan suurristi (Havaiji, 1878)[19]
Pyhimmän ilmoituksen ylin ritarikunnan ritari (Italia, 1869)[20]
Krysanteemiritarikunnan suurristi (Japani, 1898)[21]
Meksikon kotkan keisarillinen ritarikunnan suurristi (Meksiko, 1865)[22]
Pyhän Kaarlen ritarikunnan suurristi (Monaco, 1872)[23]
Ruhtinas Danilo I:n ritarikunnan suurristi (Montenegron ruhtinaskunta)[24]
Vilhelmin sotilasritarikunnan suurristi (Alankomaat, 1849)[25]
Kaarle III:n ritarikunnan suurristi (Espanja)[26]
Siunattu sotilaallis-konstantinolainen Pyhän Yrjön ritarikunnan suurristin senaattori (Parma, 1848)[27]
Serafiimiritarikunnan ritari (Ruotsi)[28]
Norjan leijonan ritarikunnan ritari (Norja, 1904)[29]
Pyhän Joosefin ritarikunnan suurristi (Toscana)[30]
Pyhän Januariuksen ritarikunnan ritari (Sisilia)[31]
Elefanttiritarikunnan ritari (Tanska)[32]
Nassaun perheen kultaisen leijonan ritarikunnan ritari (Nassau)[33]
Pyhän Yrjön ritarikunnan ritari (Hanover)[34]
Guelphin kuningashuoneen ritarikunnan suurristi (Hanover)[34]
Mustan kotkan ritarikunta ketjulla (Preussi, 1851)[35]
Hohenzollernin perheen ritarikunnan suurristi (Preussi, 1884)[35]
Pyhän Andreaksen ritarikunnan ritari (Venäjä, 1845)[36]
Pyhän Yrjön ritarikunnan 4. luokka (Venäjä)[37]
Sukkanauharitarikunnan ritari (Yhdistynyt kuningaskunta, 1867)[38]
Kuninkaallinen viktorialaisketju (Yhdistynyt kuningaskunta, 1904)[38]
Württembergin kruunun ritarikunnan suurristi (Württemberg, 1850)[39]
Tuoksuruutakruunun ritarikunnan ritari (Saksi, 1847)[40]
Saksilais-ernstiläisen dynastian ritarikunnan suurristi (Saksin herttuakunnat, 1852)[41]
Muotokuvia
-
Prinssi Frans Joosef lapsena äitinsä arkkiherttuatar Sophien kanssa -
21-vuotias Itävallan keisari Johann Ranzin maalaamana (1851). -
Frans Joosef valokuvattuna kultaisen taljan ritarikunnan univormussa
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j k l Franz Joseph | Life, Hapsburg, Wife, & Significance | Britannica www.britannica.com. 14.8.2024. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d Franz Joseph. teoksessa: Österreichisches Biographisches Lexikon 1815–1950 (ÖBL). Band 1, Verlag der Österreichischen Akademie der Wissenschaften, Wien 1957, S. 351 f. (Direktlinks auf S. 351, S. 352).
- ↑ a b c d e Deutsche Biographie: Franz Joseph - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 20.8.2024. (saksaksi)
- ↑ Archduke Rudolf, crown prince of Austria Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 75. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
- ↑ Sissi (elokuvasarja). Wikipedia, 2.12.2019. Artikkelin verkkoversio. fi
- ↑ Ritter-Orden: Orden des Goldenen Vlies Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
- ↑ Ritter-Orden: Militärischer Maria-Theresien-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
- ↑ Ritter-Orden: Königlich ungarischer St. Stephan-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
- ↑ Ritter-Orden: Österreichisch-kaiserlicher Leopolds-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
- ↑ Ritter-Orden: Österreichisch-kaiserlicher Orden der eisernen Krone Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
- ↑ Bollettino generale delle leggi e degli atti del governo per l'impero d'Austria: anno .... Imp. reg. stampieria di Corte e di Stato, 1851. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023). (italiaksi)
- ↑ ИМПЕРАТОРСКИЙ АВСТРИЙСКИЙ ОРДЕН ЕЛИЗАВЕТЫ Hermann Historica. Arkistoitu 2009. Viitattu 28.2.2023. (venäjäksi)
- ↑ a b Großherzogliche Orden (s. 50 & 60) Hof- und Staats-Handbuch des Großherzogtum Baden. 1868. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
- ↑ Hof- und Staats-Handbuch des Königreichs Bayern, s. 8. Königl. Oberpostamt, 1867. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023). (saksaksi)
- ↑ Liste des Membres de l'Ordre de Léopold (s. 33) Almanach Royal Officiel. 1850. Viitattu 28.2.2023. (ranskaksi)
- ↑ Allen County Public Library Genealogy Center: Almanach de Gotha. Gotha, Germany : Justus Perthes, 1916. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023).
- ↑ Royal Order of Kamehameha I Royal Family of Hawaii Official Website. 2023. Arkistoitu 28.2.2023. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Royal Order of Kalakaua Royal Family of Hawaii Official Website. 2023. Arkistoitu 28.2.2023. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Calendario generale del Regno d'Italia. Unione tipografico-editrice, 1898. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023). (italiaksi)
- ↑ 明治時代の勲章外交儀礼 (pdf) (s. 149) 明治聖徳記念学会紀要. 2017. Viitattu 28.2.2023. (japaniksi)
- ↑ Seccion IV: Ordenes del Imperio, s. 242. Almanaque imperial para el año 1866, 1866. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023). (espanjaksi)
- ↑ Actes officiels (pdf) Journal de Monaco. 24.12.1872. Viitattu 28.2.2023. (ranskaksi)
- ↑ Order of Prince Danilo I Order of Prince Danilo I of Montenegro. Arkistoitu 2010. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Franz Joseph I - Onderscheidingen Ministerie van Defensie. 21.6.1849. Viitattu 28.2.2023. (hollanniksi)
- ↑ Real y distinguida orden de Carlos III (s. 148) Guía Oficial de España. 1887. Viitattu 28.2.2023. (espanjaksi)
- ↑ Almanacco di corte, s. 220. Parma, 1858. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (italiaksi)
- ↑ 421 (Sveriges och Norges stats-kalender / 1864) runeberg.org. Viitattu 10.7.2023. (ruotsiksi)
- ↑ The Order of the Norwegian Lion The Royal House of Norway. 2023. Viitattu 10.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Almanacco Toscano per l'anno 1855, s. 272. Stamperia Granducale, 1855. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (italiaksi)
- ↑ Vicende e personaggi dell'Insigne e reale Ordine di San Gennaro dalla sua fondazione alla fine del Regno delle Due Sicilie (pdf) (s. 8) socistara.it. Arkistoitu 2016. Viitattu 11.7.2023. (italiaksi)
- ↑ Riddere af Elefantordenen, 1559-2009, s. 472. Syddansk Universitetsforlag, 2009. ISBN 978-87-7674-434-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (tanskaksi)
- ↑ 'Staats- und Adreß-Handbuch des Herzogthums Nassau (s. 7) Bayerische Staatsbibliothek. 1866. Viitattu 10.7.2023. (saksaksi)
- ↑ a b Hof- und Staats- Handbuch für das Königreich Hannover auf das Jahr 1860, s. 36 & 71. Berenberg, 1860. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (saksaksi)
- ↑ a b Königlich preussische Ordensliste.. Preussische Ordens-liste, 1886, s. 4 & 936. Artikkelin verkkoversio. (saksaksi)
- ↑ Levin, Sergey: Lists of Knights and Ladies. Order of the Holy Apostle Andrew the First-called (1699–1917). Order of the Holy Great Martyr Catherine (1714–1917), 2003. (englanniksi)
- ↑ Военный орден святого великомученика и победоносца Георгия: именные списки, 1769-1920 : биобиблиографический справочник. Изд-во Русскій мір, 2004. ISBN 978-5-89577-059-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (venäjäksi)
- ↑ a b The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors, s. 64 & 415. Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.9.2024). (englanniksi)
- ↑ Königliche Orden, s. 27. Hof- und Staats-Handbuch des Königreich Württemberg, 1896. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.9.2024). (saksaksi)
- ↑ Königliche Ritter-Orden, s. 4. Staatshandbuch für den Freistaat Sachsen, 1867. (saksaksi)
- ↑ Herzogliche Sachsen-Ernestinischer Hausorden (s. 20) Staatshandbücher für das Herzogtums Sachsen-Altenburg. 1869. Viitattu 10.9.2024. (saksaksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Frans Joosef I Wikimedia Commonsissa
 | Edeltäjä: Ferdinand I | Itävallan keisari 1848–1916 | Seuraaja: Kaarle I |
| ||||||||||||||||||||||||||
