Aarnionperä
Aarnionperä on Salon kaupunginosa joka sijaitsee kahtena alueena Karjaskylänkadun (vanhan Muurlantien) varrella.[1] Linnunpelto-niminen alue sijaitsee länsirinteessä, Karjaskylänkadun itäpuolella. Toinen, kauempana keskustasta oleva asuntoalue sijaitsee Kiskontien (Seututie 186) molemmin puolin paikalla, jossa vanhan Muurlantien ja uuden Kiskontien linjaukset yhtyvät.
Palvelut
Alueella sijaitsee Salon kaupungin Karjaskylän koulu.
Historiaa
Lukuisat muinaisjäännökset kertovat varhaisesta asutuksesta alueella.[2] Karjaskylän koulun länsipuolella, Katinkallion mäen juurella, on sijainnut kivikautinen asuinpaikka ('Aarnionsuo'). Kivikaudella paikka on ollut kapean merenlahden pohjukassa. Aluetta ympäröivien mäkien huipuilta (Haukkamäki, Aarnionperämäki ja Katinkallio) on löydetty pronssikautisten hautaröykkiöiden jäännöksiä. Linnunpellon alueen läheisyydestä, alueen luoteispuolelta, on tehty rautakautiseen asutukseen ja kalmistoon viittaavia löytöjä.
Alueen vanhempi rakennuskanta on peräisin toisen maailmansodan jälkeiseltä jälleenrakennuskaudelta. Alue kuului Uskelan kuntaan ennen 1.1.1967 tapahtunutta Salon ja Uskelan kuntaliitosta. Ensimmäinen asemakaava alueelle vahvistettiin 29.3.1993. Vasta asemakaavan myötä alueelle on tullut suuremmassa määrin uutta asutusta.
Lähteet
Salon kaupunginosat | Aarnionperä • Alhaisi • Anisi • Anjala • Armfelt • Enola • Hermanni • Horn • Isokylä • Kaukvuori • Kauniainen • Kärkkä • Lukkarinmäki • Meriniitty • Metsäjaanu • Moisio • Mököinen • Ollikkala • Pahkavuori • Pajula • Palometsä • Paukkula • Rappula • Rauvola • Sirkkula • Tupuri • Viitanlaakso • Viitannummi • Vuohensaari • Ylhäisi |
---|---|
Angelniemen kylät | Ahtmaa (Kaksunge) • Angela • Asila • Esselpää • Angelniemen Isokylä • Kanamäki • Karviainen • Kokkila • Angelniemen Lehtiniitty • Angelniemen Marttila • Meri-Seppälä • Myllyperä • Paatelmaa (Båtsholm) • Peksala • Päärnäspää • Pöylä (Böylä) • Sapalahti (Kallmusnäs) • Tammenpää • Toppjoki • Angelniemen Torkkila • Tuiskula • Valttila |
Halikon kylät | Halikon Ahtiala • Ali-Häävälä • Ammakko • Antola • Hajala • Hevonpää • Hirvikallio • Hulvela • Hyyperä • Halikon Häntälä • Ikelä • Immala • Jaakola • Joensuu • Juva • Kalkkila • Kaninkola • Kannisto • Kankare • Karvala • Kavantola • Ketola • Kierla • Kihinen • Kinnarpyöli • Halikon Kirjola • Konkola • Korvenpää • Kultola • Vaskion Kuttila • Kuumala • Kytö • Kärävuori • Vartsalan Laiterla • Laitola • Latala • Lempilä • Vaskion Lempilä • Lokkila • Halikon Meisala • Melkola • Metsäkonkola • Halikon Montola • Mustamäki • Mustisi • Märy • Mätikkö • Naapala • Nikkilä • Noukkila • Nurkkilanpyöli • Nummi • Paavola • Pailinna • Paimoinen • Pajula • Halikon Pappila • Perälä • Pihkavuori • Piintilä • Pitkäoja • Puotila • Putola • Riikola • Rikala • Vaskion Ruotsala • Ruska • Ruuhikoski • Saarimäki • Saha • Sauvonkylä • Seppälä • Suppala • Talola • Tavola • Toijala • Toivila • Tunila • Turila • Vartsala • Viikerlä • Viala • Halikon Villikkala • Viurila • Voitilanpyöli • Vuorentaka • Vässilä • Yli-Häävälä • Yttelä • Yöntilä |
Kiikalan kylät | Hitola • Hirvelä • Johannislund • Kesälä • Kiikalan kylä • Komisuo • Kruusila • Kärkelä • Lasikylä • Kiikalan Pappila • Peltola • Pirilä • Rasvala • Rekijoki • Revä • Kiikalan Saari • Satakoski • Silva • Säräjärvi • Vanhakylä • Yltäkylä |
Kiskon kylät | Aijala • Antskog • Bergvik • Haapaniemi • Hongisto • Honkapyöli • Jyly • Kiskon Kajala • Kaukuri • Kavasto • Kiskon kirkonkylä • Kiskon Kurkela • Lappinen • Leilä • Liponböle • Liuhto • Kiskon Marttila • Metsola • Orijärvi • Sammalo • Sillanpää • Sorttila • Svartelanböle • Tieksmäki • Toija • Viiari • Kiskon Vilikkala • Ylötkylä |
Kuusjoen kylät | Hämäläinen • Impola • Kanunki • Kurkela • Kuusjoen Kuttila • Kuusjoenperä • Pappilankylä • Raatala • Tiskarla |
Muurlan kylät | Hakola • Harjula • Ilola • Järvi • Kaivonpyöli • Kaukelmaa • Muurlan Kaukola • Kistola • Muurlan Koski • Muurlan kylä • Pullola • Pyöli • Ranta • Muurlan Ruotsala • Suoloppi • Vähä-Pullola • Äijälä |
Perniön kylät | Aaljoki • Aimontappo • Aitolahti • Alaspää • Alimälkilä • Perniön Anjala • Perniön Arpalahti • Asteljoki • Eikkula • Ervasto • Ervelä • Foula • Germundsvidja • Haarla • Haaroinen • Heikkilä • Hinkkala • Hirvilahti • Huhti • Perniön Hämeenkylä • Isokuusto • Iso-Pakapyöli • Järvenkylä • Kakola • Kaukonpyöli • Kestrikki • Kieronperä • Kirakka • Kirjakkala • Kivelä • Knaapila • Koivisto • Kokkila • Kollarla • Kontola • Korttila • Perniön Koski • Kovamäki • Krootila • Kuhminen • Kumionpää • Kuusto • Kyynämäki • Kyynärä • Perniön Laiterla • Lanviikki • Lappi • Lapparla • Lassinpyöli • Latokartano • Laukka • Perniön Lehtiniittu • Leipyöli • Lemunkartano • Liiri • Lintilä • Lupaja • Makarla • Merihuhti • Metsäkylä • Metsänoja • Mussaari • Mutainen • Mäkisauru • Mälkilä • Nokoinen • Nurkkila • Osala • Paarskylä • Perniön Pappila • Penttilä • Pettälä • Pohjankartano • Pohjankylä • Preitti • Provani • Puontila • Puopyöli • Pyhäjoki • Päärinen • Perniön Saari • Skoila • Sormijärvi • Soukka • Strömma • Suksenpyöli • Suomenkylä • Suomenniitty • Sydänsauru • Talonpojanteijo • Teijo • Tilkkala • Perniön Torkkila • Tuohittu • Verkangas • Vihiniemi • Viipurinkartano • Vähä-Pakapyöli • Vähäkuusto • Vähälappi • Vähäpyöli • Väärlä • Yliskylä • Ylönkylä • Öyrilä |
Perttelin kylät | Haali • Hähkänä • Inkere • Isohiisi • Kaivola • Perttelin Kajala • Perttelin Kaukola • Nokkahiisi • Patala • Pitkäkoski • Pöytiö • Romsila • Tattula • Toramäki • Valkjärvi • Vihmalo • Vinttilä • Vähähiisi |
Suomusjärven kylät | Suomusjärven Ahtiala • Suomusjärven Arpalahti • Hintsala • Suomusjärven Häntälä • Härmälänböle • Kettula • Kitula • Koorla • Lahnajärvi • Laidike • Laperla • Lemula • Leppäkorpi • Rautsuo • Salittu • Salmi • Suomusjärven kylä • Taipale • Vareksenböle |
Särkisalon kylät | Aisböle • Bastböle • Falkki (Falkberg) • Finnari (Finnarv) • Förby • Kraila (Gråböle) • Hakkala • Heikberg • Hästö • Kaukassalo (Kolsjö) • Kiviniemi (Stensnäs) • Kota • Särkisalon Montola (Mondola) • Muuri (Murom) • Niksaari (Niksor) • Norrby • Pensalo (Pensala) • Pettu • Seppälänmäki (Smedsby) • Siksalo (Siksala) • Suutarkylä • Särkisalon kirkonkylä (Finby kyrkoby) • Söderby • Taamarla (Domarby) • Tessvärr • Verkkoranta (Verkstrand) |
Uskelan kylät | Aninen • Uskelan Anjala • Breidilä • Hakastaro • Hankala • Haukkala • Uskelan Hämeenkylä • Hämmäinen • Uskelan Isokylä • Karjaskylä • Kaukvuori • Kavila • Uskelan Kirjola • Kokkola • Kurjenpahna • Kärkkä • Loppi • Metsäjaanu • Moisio • Mäenala • Mököinen • Närvelä • Pahkavuori • Uskelan Pappila • Pappinen • Pettilä • Pukkilan kartano • Rauvola • Salon kylä • Tottola • Ulli • Veitakkala • Villilä |
Taajamat | Hähkänä • Inkere • Kaivola • Kiikalan kirkonkylä • Kitula • Kuusjoen kirkonkylä • Muurlan kirkonkylä • Märynummi • Perniön asemanseutu • Perniön kirkonkylä • Salon keskustaajama • Teijo • Toija • Vartsala • Vaskio |