Øksnes

Øksnes kommune
vaakuna
sijainti
www.oksnes.kommune.no
Sijainti 68°54′53″N, 15°5′11″E
Lääni Nordlandin lääni
Alue Vesterålen
Perustamisvuosi 1837
Kuntaliitokset Langenes (1964)
Pinta-ala 320 km²
– maa 311 km²
Väkiluku 4 569 (1.1.2024[1])
– väestötiheys 14,7 as/km²
Kunnanjohtaja Elisabeth Sørdahl (H, 2023)
Infobox OK

Øksnes on Norjan kunta Nordlandin läänissä. Sen rajanaapureita ovat etelässä Sortland ja lounaassa Bø. Tärkeimmät elinkeinot ovat kalastus ja kalanjalostus. Kunnan keskustaajama on Myre, jonka lisäksi kunnassa sijaitsee Alsvågin taajama.[2] Kunta on saanut nimensä Skogsøyan eteläosassa sijaitsevan Øksnesin kylän mukaan, jossa sijaitsee myös Øksnesin kirkko.

Historia

Øksnesin kunta perustettiin vuonna 1837, jolloin Norjassa otettiin käyttöön kunnallishallinto. Vuonna 1866 osa kuntaa, noin 40 asukasta, liitettiin Bøhön. Kunta jaettiin kahtia 1919, jolloin kunnan itäosa erottautui omaksi Langenes-nimiseksi kunnakseen. Se liitettiin takaisin Øksnesiin 1964 lukuunottamatta Holmgrendan aluetta, joka yhdistettiin Sortlandiin. Samalla Kråkbergetin piiri ja kyseisellä niemellä piiristä pohjoiseen päin oleva alue liitettiin Bøn kuntaan.[2]

Kuvia

  • Myren kirkko
    Myren kirkko
  • Øksnesin kirkko
    Øksnesin kirkko
  • Andan majakka
    Andan majakka
  • Kunnan väkiluku vuosina 1951–2010
    Kunnan väkiluku vuosina 1951–2010

Tunnettuja henkilöitä

  • Tord Lien (s. 1975), poliitikko
  • Maria Solheim (s. 1982), muusikko
  • Ove Kristian Sundberg (1932–2019), musiikkihistorian professori

Lähteet

  1. 11342: Areal og befolkning i kommuner, fylker og hele landet (K) 2007 – 2024 Statistisk sentralbyrå. Viitattu 20.7.2024. (norjaksi)
  2. a b Thorsnæs, Geir & Engerengen, Lars: Øksnes Store norske leksikon. 28.5.2024. Viitattu 20.7.2024. (norjaksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Øksnes Wikimedia Commonsissa
Tämä Norjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.