Ööliä läikkyy
”Ööliä läikkyy” Pirkka-Pekka Petelius | ||
---|---|---|
Kappaleen tiedot | ||
Albumilta | Pimpparauta | |
Julkaistu | 1985 | |
Tyylilaji | huumorimusiikki, funk | |
Kesto | 03.08 | |
Levy-yhtiö | EMI Finland Oy |
Ööliä läikkyy (tunnetaan myös nimellä Ääliö älä lyö, ööliä läikkyy) on Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämä vuonna 1985 levytetty kappale. Kappaleen on säveltänyt Jukka Linkola ja sanoittanut Jukka Vieno.[1] Kappaleen sovituksen on tehnyt Pedro Hietanen, joka myös soittaa kappaleessa pianoa.[2] Markku Johansson soittaa kappaleessa trumpettia, Tom Bildo vetopasuunaa, Janne Louhivuori sähkökitaraa, Harri Merilahti bassoa ja Hannu ”Hande” Lemola rumpuja.[2] Kappaleen sanoituksessa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon y-, ä- ja ö-kirjaimia.
Kappale julkaistiin Peteliuksen vuonna 1985 ilmestyneellä studioalbumilla Pimpparauta.[1] Ensimmäisen kerran CD-levyllä kappale julkaistiin Peteliuksen vuonna 2005 ilmestyneellä kokoelma-albumilla Hyvännäköinen - 36 lemmenlaulua.[3][1]
Kappale tehtiin alun perin Helsingin kaupunginteatterissa esitettyyn hollantilaiseen Yvonne Keulsin näytelmään Haavoittunut enkeli.[4]. Vieno kertoo, että kappaleesta löytyy ”väkivallan vastainen sanoma oluen juonnin puolesta” sekä ”institutionaalinen örvellys kontra yksilöllinen örvellys”.[4]
Musiikkivideo
Kappaleesta tehtiin musiikkivideo Yleisradion sketsiviihdessarjaan Mutapainin ystävät.[5] Musiikkivideossa esiintyvät Petelius, Ilkka Heiskanen ja Eeva Litmanen.
Kappaleen tapahtumapaikka sijoittuu psykiatriseen hoitolaitokseen[5], jossa Kyösti-niminen sairaalan potilas juoksee yöllä ”pöpilän” jääkaapille, ja yrittää varastaa olutpullon. Yöhoitaja eli ”yökkö” Vuokko estää Kyöstin aikeet. Loppujen lopuksi Kyösti onnistuu lopulta varastamaan olutpullon.
” | Kyösti vähän yötä höysti, Kyösti vähän vyötä löysti. Kyösti ryösti ööliä pöpilän kyökistä. | ” |
” | Yökkö hyökkää kyökkiin yössä möykkää Kyöstin köyttää, Kyösti älähtää: Ääliö älä lyö, ööliä läikkyy... | ” |
Lähteet
- ↑ a b c Ööliä läikkyy Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 28.2.2024.
- ↑ a b Pirkka-Pekka Peteliuksen Hyvännäköinen - 36 lemmenlaulua -kokoelmalevyn kansipaperi, jossa tiedot kappaleesta Ööliä läikkyy
- ↑ Pirkka-Pekka Peteliuksen ”Hyvännäköinen – 36 lemmenlaulua”-kokoelma julkaistaan 15.6. Archive.is. 2.6.2005. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 25.7.2012.
- ↑ a b Nikulainen, Juha: ”Pimpparauta (1985)”, Pirkka-Pekka Peteliuksen kokoelma-albumin Hyvännäköinen - 36 lemmenlaulua kansipaperi. Suomi: EMI Finland Ab, 2005.
- ↑ a b Rytsä, Paavo: Mutapainin ystävät: Ääliö älä lyö, ööliä läikkyy Yle Elävä arkisto. 2.11.2007. Viitattu 25.7.2012.
Aiheesta muualla
- Yle Areena: Mutapainin ystävät: Ääliö älä lyö, ööliä läikkyy!